torstai 15. helmikuuta 2018

Aktiivimallista ja taiteilijan asemasta

Taiteilijarintamalla on laajasti paheksuttu nyt voimaantullutta aktiivimallia. Se lyö korville koko taiteilijoiden ammattikuntaa. Mutta pahimmin kirjailijoita ja kuvataiteilijoita, jotka eivät pääsääntöisesti työllisty omalla työllään miten kuuluisia he sitten ovatkin.
Kuten te-keskus voi vaatia jonkun alttoviulistin pitäisi aktiivimallin mukaan työllistyä sinfoniaorkesteriin vaikka kaikki työpaikat on jo täytetty. Mutta palkattua ammattilaisuutta Suomessa todellakin on olemassa vain muutamassa orkesterissa, kaupunginteattereissa, ehkä tanssissa ja sen sellaista.
Kuvataide ja kirjallisuus, varsinkin runous, ovat yksilölajeja. Edustan molempia. Olen omasta mielestäni ollut ammattimainen taiteilija vuodesta 1992. Palkkaa tekemästäni työstä en ole koskaan saanut. Vaikka olen ollut mukana 91 taidenäyttelyssä ja julkaissut viisi runokirjaa.
Runoudella kukaan ei edesmenneen Tommy Tabermannin jälkeen ole ansainnut elantoaan ilman pitkäaikaisia apurahoja. Kuvataiteessa valokopiotaiteilijoiden Juhani Palmun ja Aku Ankka taiteilija Kaj Stenvallin takana on pitkä aukko ennen toimeentulemattomia taiteilijoita. Kirjallisuudessakin itsensä elättää vain Jari Tervo, Reijo Mäki ja muutama muu dekkarikirjailija kirjojensa myyntituloilla.
MITÄ SIIS ON TAITEILIJANA OLEMINEN?
Itse ryhdyin ammattimaiseksi taiteilijaksi siis 1992. Luovuin toimeentulohaaveista. Olen köyhyysloukussa elänyt 25 vuotta. Tehnyt taidetta, taidenäyttelyitä ja kirjoittanut kirjoja kaiken uhallakin.
Tämä kaikki, ollakseen edes taiteessa keskinkertainen tai hyvä vaatii kokopäivätoimista ajattelua tai työskentelyä. Työssäkäyvät taiteilijat ovat enimmäkseen harrastajamaalareita tai harrastajarunoilijoita. Vain sen kokopäiväisen ajattelun ja keskittymisen ehdoilla taiteilijuutta voi olla olemassa.
Itse olen toiminut näin. Olen ollut 10,5 vuotta karenssissa ja loput 14 vuotta työttömänä. Puolen vuoden työllistymisjakso Kemin historiallisessa museossa tosin mahtuu tähän saumaan. Ajoittain te-keskuksessa on ymmärretty taiteellista työtäni, mutta enimmäkseen ei.
Siitä huolimatta, ainakin nuorempana jaksoin pyristellä vastaan.
AKTIIVIMALLILLA PÄÄHÄN!
Nyt minua ja koko Suomen taiteilijakuntaa on lyöty aktiivimallilla päähän. Seuraukset ovat järkyttävät. Mieleen tulee Gestapo, miten nyt ammattitaiteilijoita ryhdytään urakalla työllistämään oikeisiin töihin. Eilen tai tänään Jyväskylässä oli jokin taiteilijoiden mielenosoitus tätä vastaan. Itse olin työttömyysterveyskuulustelussa Jämsän terveyskeskuksessa.
Aktiivimallihan vaatii kaikkia työllistämään itsensä muutamaksi tunniksi määrättynä aikana. Taiteellinen työ on kuitenkin toisenlaista. Uusinta runokirjaani olen kirjoittanut 35 vuotta. Siitä tulee toivottavasti tähänastinen pääteokseni. Lähetin uusimman version kustantajalle sunnuntaina. Valmis se ei ole vielä.
Mutta elämäni ei lopu tähän kirjaan. Edessä on kaksi sovittua projektia. Toinen on monitaiteellinen teos, joka saa ensi-iltansa Turussa 2021, toinen paikallisempi toteutuu ensi kesänä. Mahdolliset palkat työstä saa vasta teoksen toteutumisen jälkeen. Miten tämän voi sopeuttaa aktiivimalliin, jonka mukaan ihmisen pitää olla työtehokas kolmena päivänä kahdeksan viikon välein?
MINÄ OLEN VALVEILLA JA TÖISSÄ HERÄÄMISESTÄ NUKAHTAMISEEN
Ja kysyn lopuksi. Miten rahassa voi laskea immateriaalisia arvoja tai palkatonta esimerkiksi vanhusten hoitoon liittyvää työtä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti