keskiviikko 30. elokuuta 2017

Ihmisoikeuksista, rauhasta ja sen sellaisesta

70-luvun lopulla olin puoli vuotta työttömyystyöntekijänä Kristiinankaupungin kirjastossa. Sain siis kuukausipalkkaa, joka oli enemmän kuin 9 euroa päivä. Minimipalkkalain mukainen.

Liityin Amnesty Internationaaliin (ja Suomen Luonnonsuojeluliittoon) kuukausilahjoittajaksi. Lahjoitin muistaakseni 5 prosenttia palkastani ihmisoikeustyöhön (ja toiset 5 luonnonsuojeluun).

Siihen aikaan Amnestyn paikallisosasto kokoontui siellä kirjastossa, mutta jäin pois toiminnasta kun kaikki kirjeet oli englanniksi. Tuohon aikaan vasemmistolaiset syyttivät amnestyä äärioikeistolaiseksi CIAn ylläpitämäksi salajuoneksi, koska siellä kritisoitiin myös Neuvostoliiton ihmisoikeusloukkauksista. Oikeistolaisia taas ei ihmisoikeudet kiinnostaneet pätkääkään. Olihan esimerkiksi Vietnamin ja Korean sota liian tuoreessa muistissa.

Aamutuimaan vein koulun ilmoitustaululle julisteen Biafran nälkäänäkevistä lapsista. Luikin karkuun ja kouluun mennessä nauroin muiden mukana idiootille joka tuollaisenkin julisteen oli koulun seinälle ripustanut. 

Kuuluin Pehmeän teknologian seuraan ja Ydinvoiman vastaiseen liikkeeseen. Ostin heiltä rintanappeja ja muuta materiaalia ja yritin myydä niitä iltaisin. Käteen jäivät.

Tuli vaan tämmönenkin päivitys mieleen ku Amnesty ja WWF on kai nykyään yleisemmin hyväksytty ja ne ainakin mun seinällä koko ajan tarttis rahaa johki hyvään. Et nykyään oon köyhempi ku koskaan.

Mutta jos jollain varakkaammalla tai jollain kyynistymättömällä nuorella olis varaa osallistua niin vaikka se Prosenttiliikkeen peräänkuuluttama yks prosentti tuloista hädänalaisten auttamiseen, rauhan ja rakkauden rakentamiseen maailmassa.