tiistai 22. marraskuuta 2016

Vuodenaikojen runot marraskuu


Vuodenaikojen runot III

Syyskuun runoja

7.9.2014

Istuin rannalla

aamusumu alkoi hälventyä joelta

joku oli tuonut sinne rottinkituolin

vihervarpusia lenteli parvittain ohi

osmankäämit olivat täydessä putkessa

eilen tiltaltti kävi ikkunalaudallani tervehtimässä

sieniä on metsässä

kohta on syksy

8.9.2014

Kaksi variaatiota




fasaanin saha halkoi

aamusumua

ne olivat hätähuutoja

valtatie täyttyi

liikenteen äänistä




fasaanin saha

halkoo aamusumua

hätähuutoja

poikasista huolissaan

liikenne virtaa ohi





Lehdet lentävät

leijoina tuulessa

rastaat parvena

väritetyissä puissa

on tämä vuodenaika




haiku 27.9.2015
yöllä hiljenee

kaikki ympäriltäsi

ja olet yksin

pyörämatkalla

tuli mieleen haikuja

jotka unohdin

Haiku 24.9.2015
nurmella kasvaa

mustesieniä parvena

ja alkaa sataa

Haiku 21.9.2015
jokirannassa

harakka aamupesulla

kurjet muuttavat

1.
16.11.2012

Ikään kuin jokin olisi pyrkimässä
alitajuisesti ulos, esiin minussa,
sanoiksi, kirjoitukseksi.
Ei,
ei se irtoa vielä,
en yritä väkisin,
annan kerääntyä.


2.


Ei tarvita muuta
kuin poppeli joen rannassa
lehtensä riisuneena;
sen heijastus
ja virtaus joen kalvolla,
johon tihkusade puhkoo pieniä reikiä,
niiden ympärille hetkellisiä renkaita
jotka nopeasti katoavat.

Ei tästä saisi valokuvaa.
Luontovideo kulkee silmänpohjan valkokankaalla.
Tämä on yksi täydellisiä hetkiä elämässäni.




3.


Varis pudottautui
rantapajun oksalta
vettä kohti
ja sieppasi saaliin
joen pinnalta.
Ensimmäistä kertaa näin variksen
kalastavan avovedessä.
Iskukoukkuja ne kyllä kokevat
Kristiinankaupungissa
avannoista talvisin.


4.
11.11.2014







syksy lensi ohi
raskain siivin

5.
22.11.2014

koivun latvassa
harakat päivystävät
lumen tuloa


6.
23.11.2014



Seurailen yön ja aamun jälkiä
tuoreessa lumessa.
Kissa on tassutellut pihassa
omintakeisia reittejään.
Harakan lento on päättynyt tuohon,
jäljellä pää, siivet ja läjä sulkia.



7.
23.11.2014

ensilumi eilen
yön jälkiä lumessa
maa valaistunut

8.
25.11.2014

Ystävällä aivoverenvuoto.
Lähden jokivarteen kävelemään.
Pysähdyn partaalle.
Joki vie ajatukseni jonnekin pois.


9.
27.11.2014

puut riisuutuneet
on tämä vuodenaika
lumen odotus

10.
28.11.2014
Pihlajanmarjat
puu niistä punaisena
taipuvat oksat

11.
10.11.2015
I
Emäkallioon
on louhittu luolasto,
josta valvotaan koko Pohjois-Itämerta
ja sen ilmatilaa.
Sotilaspoliisiauto
pysäköitynä pommisuojan eteen;
sotilaat vartioimassa tutkakeskusta,
jonka armeija on rakentanut
mitaristisiin tarkoituksiinsa.
Kaksi korppia tutkamaston päässä
suorittavat omaa ilmavalvontaa
rauhanmaisesti, ronkkuen.
Puukiipijä kipuaa käärmekuusen runkoa
myöhäisiä hönteisiä etsien.
Hippiäisparvi askartelee männynlatvustoissa
sinne tänne lennellen.
Linnut eivät piittaa vähääkään
tutkavalvonnasta
tai siitä kuka ilmatilan omistaa.

12.
II
Illanpimeässä
tutka-aseman suulla
kalmankeltainen valo.
Sotilaspoliisiauto parkissa
luolaston oven edessä,
miehet valvontalaitteita valvomassa.

13
Kolme haikua ilman vuodenaikaa 10.11.2011
I
kaksi korppia
tutkamaston kärjessä
ilmavalvontaa

II
puukiipijä kiertää
käärmekuusen runkoa
ruokaa etsien

III
hippiäisparvi
puuhailee latvuksessa
hiljaa siristen

14.
Tanka ja kaksi haikuuta 12.11.2015

Tanka
Olla samooja,
vaeltaa paikasta paikkaan
ilman päämäärää.
Lopulta tulee vastaan
ainoa välttämätön.



15.
Haikuut
1.
kaksi joutsenta
ui usvaverhon alta
näkymättömiin

2.
kaksi haikua
jo valmiina mielessä
hukkasin toisen

16.
Pariisille 16.11.2015 (i.m. 13.11.2015)
rauhankyyhkynen
päättömänä kävelytiellä
verta kainalossa

17.
Haiku 19.11.2015
poijut tyhjinä
veneet nostettu maihin
talven aavistus


Ja sama tankana 19.11.2015
Poijut tyhjinä.
Veneet nostettu rantaan.
Kaislanruskeaa.
Vastarannalta piirtyy
emäkallio veteen.

18.
Haiku II - 19.11.2015
sienet metsässä
eivät vielä aavista
talven tuloa

19.
Haiku 20.11.2015
metsänpeitossa
samooja kuljeskelee

pyrkimättä pois


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti