torstai 24. marraskuuta 2016

Vuodenaikojen runot helmikuu



haiku 9.2.2015

Jouppilanvuori
kuin kadonnut tyhjyyteen
pakkassumussa
Sulamisvedet
virtaavat jo puroina
suojapäivinä

Tulin ajatuksiin.
Toisen ihmisen ajatuksiin.
Haiku 22.2.2015

Askel askeleelta
mieleen tulee sanoja
joskus runoja.

Runo 23.2.2015

Askel kerrallaan
mieleen tulee sanoja.
Vaelluksen mittaan
niistä kasvaa lauseita,
joskus runojakin.
Parhaimmillaan ne ovat kuin ilmestys:
en osaa selittää mistä ne tulevat
elämän matkan varrelta.

Runo 23.2.2015

Käveleminen on ajattelemista
ja meditaatiota.
Kun tulen kotiin
kirjoitan vain vihkooni
valmiin runon.

Runo 23.2.2015

Ohdakkeinen on runoilijan taival:
Eilenkin jokivarressa
ne tarttuivat olkalaukkuuni
ja takkini liepeisiin,
kun kuvasin koskentapaista sulaa,
jonka keskellä luminen karikivi
kasvatti yksinäistä pajua
kevättä haikaillen.

Haiku 22.2.2015

Mieli tekisi
en muista tavutusta
kirjoittaa haiku

Runo 23.2.2015

Minua ihmetellään
miten aikuinen mies kirjoittaa runoja
eikä juuri muuta teekään.
"Runoolu, sehän on valehtelemista",
sanoi poliisi Siriuksen vieraissa.
Tämä on sisäänrakennettu pakko,
joka tuli minuun vuonna 1974
eikä hellitä.
Runoni ovat kuin muukin puhe,
mutta yleensä siinä on vähemmän sanoja.

Iän myötä
taivas lähenee.

Iän myötä
taivas lähenee
ja maa.

Kuusten katveessa
syksyn ruoho vihertää
hanget haihtuvat
näinä suojapäivinä
odotan jo kevättä

Tuulen jälkiä
sulavaan lumihankeen 
viskotut oksat

illan hämärä
joku lämmittää saunaa
kevään hajua

Eurooppa 2016

Europe, sinä olet nainen,
Zeus-nimisen härän selässä ratsastit Kreetalle,
sait hänelle kolme lasta,
voidaanko puhua Euroopan ryöstöstä?
Nyt pakolaiset kuka minkinlaisilla veneillä
purjehtivat Välimerellä sinne Kreetaan,
jota ei vielä ole ympäröity piikkilangoilla,
pienten lasten silmissä kauhu ja huuto
ja mereen hukkuvia ruumiita.

Eurooppa, 1993 Maastrichtin sopimus,
sinusta tehtiin sisämarkkina-alue,
talousunioni, yhteisen valuutan toimimaton idea,
äänestin vastaan. Väitin
ja väitän edelleen,
että Euroopan muureja sisältä purettaessa
ulkorajoille rakennetaan korkeampaa muuria
kolmannen maailman pakolaistulvaa ja köyhyyttä vastaan.

Nyt aitoja rakennetaan Euroopan sisälläkin pitkin Eurooppaa,
piikkilanka-aitojen takana turvapaikkaa haluavien
epätoivoisia kasvoja, lapsi joka ojentaa kättään
aidan läpi kohti Eurooppaa.
Eurooppa, sinun olisi pitänyt ymmärtää tämä
viimeistään kun Afrikan vallankumous alkoi
ja levisi Lähi-itään,
että nämä tulvat ennen pitää tulevat,
mutta Eurooppa nukkui omahyväisyyden vuosikymmenistä unta.

Europe, laitan sinuun toiveeni äitinä,
auta nämä lapset ja äidit Eurooppaan.
Ojenna kätesi Välimeren yli ja saata ihmiset turvaan
pakolaisleireiltä, tänne maanosaan
joka ei ole koskaan ollut köyhä,
niin että rajoilta tarvitsisi käännyttää ketään
matkalla turvaan ja parempaan huomiseen.
Europe, minä rukoilen sinua,
tee nyt vihdoinkin jotain,
vaikka monella tavalla kaiken tapahtuneen jälkeen
suurin osa on jo liian myöhäistä.

Eurooppa, hukkuneiden lasten hätähuudot;
eikö ole jo aika, että kuulisit ne
ja kuuntelisit tarkoin, ihmisyyden nimissä!

Kolme haikua 17.2.2016 
lumikon jäljet 
yöllä lumeen piirtyneet 
jokirannassa 
II 
aurinko paistaa 
linnut laulavat kevättä 
kuusen oksilla 
III 
nuokkuva lumi 
vanhan riihen katolla 
vihjaa keväästä

Haiku 20.2.2016 
viiltävä viima 
silmistä valuu vettä 
jäätyy poskille

Haiku ja yks vanhempi 23.2.2016 
lumisateessa
illan hämärtymössä
häämöttää koti 
II 
suojakelillä
pyrstötiaisparvi
vaeltelemassa

Yöhaiku 23.2.2016 
täysikuu jälleen
iskee silmänurkkaani
verhon lävitse

haiku 25.2.2016
kuuntelen kevään
yön jäljiltä katselen
lumi paljastaa

Haikuja viime päiviltä 28.2.2016 
talon pihassa
lippu puolitangossa
roikkuu apeana 
II 
lumet nuokkuvat
vanhan riihen katolla
seinätkin vinot 
III 
kirkonkoskessa
ahtojäät törröttävät 
kuin ladon päädyt


Haiku 29.2.2016 
tähtikirkas yö 
puolikuu matalalla
melkein selällään

Haikuversioita 29.2.2016
haavoittuneet puut 
auringon laskiessa 
vuotavat verta 
II 
metsänrajassa 
aurinko haavoittunut 
koivukeihäistä 
III 
haavaisina puut 
oranssissa valossa
hangella verta 
IV 
illankoitossa
laskeutuu horisonttiin
kylmä aurinko 
metsänreunassa 
verestävät puunrungot 
aurinko laskee 
VI 
talviaurinko 
verestäväsilmäinen 
sulkee luomensa 
VII 
pikkupakkasta 
auringonlaskun hetki 
lumenpunaista 
VIII 
puiden grafiikka 
haavoittunut aurinko 
kuivaneulassa 
IX 
lehtipuu piirtää 
taivaanrajaan auringon 
veriset kasvot 
aurinko laskee 
keskelle lakeutta 
karkauspäivänä

Runo runosta 29.2.2016 
runo on ajatus 
joka ensin käännetään ylösalaisin 
ja sitten takaisin paikalleen 
sanoi runouden opettajani 
siis kuin siinä pienessä lasipallossa 
jolla lapsena leikin 
käännetään ensin pallo väärinpäin 
ja sitten takaisin 
ja kuvusta sataa lunta kylän ylle 
ja hiutaleet tippuvat uudelleen alas 
mutta eivät koskaan samaan paikkaan 
koska käännöstyössä 
on syntynyt uusi ajatus 
satoja uusia ajatuksia 
joista yksi on niin hyvä 
että siitä syntyy ehkä runo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti