maanantai 8. helmikuuta 2016

Vaelluskirjaa 6.2.2016 - rajat auki tai kiinni

Kävin Seinäjoella lauantaina 6.2. 2016 kahdessa mielenosoituksessa - Rajat kiinni! ja Ei rasismia minun nimissäni! Valinta oli helppo koska molemmat mielenosoitukset olivat samassa paikassa samaan aikaan, Kauppatorilla joten sujuvasti saatoin vaeltaa ryhmistä sinne ja tänne.

Itse olin tavallaan paikalla yksityishenkilönä, vaikka oma yhden miehen katupartioni LOL Dears of Odin -klovnit Ylistaro partioi kaikkia tällaisia tilaisuuksia ja on saanut aiheesta ja aiheetta kohtuullista suurempaa julkisuuttaakin.

Rajat Kiinni-ryhmä oli valmistautunut omaan mielenosoitukseensa huolellisesti, oli mikrofoneja, äänentoistolaitteistoja, pitkä puhujalista Viron äärioikeiston kansanedustajasta Lapin läänin Suomen Sisuun ja Hakkaraisesta James Hirvisaareen. Vastamielenosoitus oli syntynyt spontaanisti alle viikossa nuorten suvakkityttöjen toimesta.

Kun aamupäivällä kävelin tapahtumapaikan ohi Rajat Kiinni! sääteli äänentoistoa, Ei rasismia minun nimissäni -paikalla oli kolme heinäpaalia, linnuille pari ruoka-astiaa ja näitä vartioiva ystävällinen koira (en tunne koirarotuja, mutta oisko ollu bokseri).

Vähän ennen tilaisuuden alkua tulin takaisin. Menin Torikeskukseen sisätiloihin puhaltamaan LOL ilmapalloja lapsille kunnes huomasin että nykyiset keuhkoni eivät riitä puhaltamaan edes yhtä ilmapalloa täyteen.

Ilmapallohappeningini herätti kuitenkin huomiota, paikalle tuli ensin yksi asiallinen Rajat Kiinni -henkilö. Sitten yksi hieman asiaton joka julisti minulle että en ole koskaan päivääkään töitä tehnyt, se näkyy käsistäni ja saisin painua helvettiin. Sitten tuli pari Rajat Kiinni-järjestäjää pöytääni ja sovimme että käytytäydemme asiallisesti ja saisin käyttää oman suvaitsevaisuus-puheenvuoroni Rajat Kiinni-tapahtumassa. Hymyilimme!

Alhaalla puuhasi pari Rajat Kiinni-tyttöä askartelemassa kylttejä ja kysyin heiltä saisinko yhden kylttipohjan vastamielenosoitukseen. En saanut, mutta ystävällisiä olimme toki toisillemme, aatteet riitelevät, eivät ihmiset, yleensä.

II

Tapahtuma alkoi ja menin paikalle. Poliisi oli vaatinut ilmeisesti siirtämään vastamielenosoituksen heinäpaalit ja keppihevosen sivuun, koska ne voisivat herättää aggressioita tai estää liikennettä. Tai sitten ne vain oli päätetty siirtää sivuun. Molempiin tapahtumiin oli kuitenkin saatu poliisin lupa ja järjestysmiesten lisäksi poliisit valvoivat järjestystä.

Mitään konflikteja ei ilmennytkään. Siinä lähituntumassa toisiinsa olleet vähän huutelivat kommentteja ja pari hieman horjuen liikkuvaa kävi solvaamassa rasismin vastustajia.

Rajat Kiinni ryhmä oli saanut lahjoituksena seinäjokelaiselta yrittäjältä 100 pilkkihaalaria, joiden selässä luki 105th Guardians. Käydessäni kaks kertaa vessassa kysyin, että mitä tuo sinun selässäsi lukeva teksti tarkoittaa, Guardianhan on aikakauslehti. "En tiedä, kysy päälliköiltä", vastasivat kusella olleet Guardian soturit.

Sillä välin paikalla oli tapahtunut lievää hässäkkää, joku naamioitunut mies oli kuulema Torikeskuksen yläkerrassa heilutellut pistoolia ja poliisit olivat sännänneet sinne. Saattoi olla leikkipistooli ja totuuspohjaa asialle en tiedä.

Joku Rajat kiinni henkilö esitteli suvaitsevaisuuden puolustajille Suomen lippua johon oli töhritty humalaisella käsialalla Rajat Kiinni! Vastamielenosoittajat huusivat: Suomen lipun häpäisy! Suomen lipun häpäisy. Paikalla oli molemmin puolin kaksi poliisiautoa, mutta kun toisesta kävin kysymässä lipun häpäisystä he eivät olleet nähneet mitään, eivät kai toisestakaan.

III

Tapahtuman sisältöön muuten en puutu tarkemmin, koko tapahtuma on julkaistu Rajat Kiinni järjestäjien toimesta you tubessa 3 tuntia 50 minuuttia. Hakkarainen puhui sekä itseni että Ilkan mielestä vähän hämäriä. James Hirvisaari haukkui kirkon, "karkkipiispan" vaati islamia kiellettäväksi lailla sekä islamilaisia roviolle. Viron äärioikeiston kansanedustaja tuntui puhuvan väärässä valtiossa, puskaraiskatun maahanmuuttajan puheenvuoro oli liikuttava.

Itse yritin Rajat Kiinni mikrofoneihin lukea ääneen YK:n ihmisoikeussopimusta, johon sain eturivin rajat kiinni katsojilta kommentteja: "Turpa kiinni! Painu vittuun! Sulkekaa mikrofonit! Heittäkää tuo ulos! jne.!" Jälkeeni tuli lavalle todistamaan myös muuan naishenkilö joka huusi minun kannattavan raiskausta Suomessa.

Alunperin aikomukseni oli sanoa myös pari sanaa kirjailijoiden mielipiteenvapausjärjestö Penistä, taiteilijoiden rauhanjärjestö PANDista, toimittajien rauhanliikkeestä, lääkärit ilman rajoja järjesdstöstä ja pakolaissopimuksista joihin sekä YK EU että Suomi on sitoutunut. Mutta ne tässä hässäkässä jäivät mainitsematta. Niitä ja suvaitsevaisuutta kannatan.

Kun pienen mutkan jälkeen juoksin junaan noin 70 Rajat Kiinni -ihmistä marssi minua vastaan kadulla, olivat ystävän puheen mukaan partioineet Seinäjoella valomerkkiin asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti