maanantai 31. elokuuta 2015

Muu Maa Multia osa III Toinen Lokikirja



 Lauantai 9.8



Aamulla heräsin kahdeksan venäjänugrilaisen liikkeisiin huoneessa. He osoittautuivat kanta-astujiksi. Lattialankut narisivat ja tömisivät huoneessa, kun kanta-astujat kuljeskelivat aamutoimissaan edestakaisin.



Tataari Lenar Tatatristanista osoittautui ystävälliseksi ihmiseksi. Hän lahjoitti minulle ponnarinlenkin, kun olin omani edellisenä iltana  pudottanut jonnekin. Hän puhui myös parempaa englantia kuin minä puhun. Minun sanavarastoni on noin 300 sanaa, mutta niillä olen pärjännyt eurooppalaisten kanssa kelvollisesti. Udmurtien kanssa en. Kävi ilmi että marilainen puhui joitakin sanoja suomea ja hyvää englantia. Myös yksi udmurteista puhui englantia, muut tuntuivat puhuvan vain udmurtia ja venäjää ja viihtyivät tapahtuman ajan keskenään. Ensimmäistä kertaa tunsin hienoista yksinäisyyttä keskellä ihmisjoukkoa.



Ugrit lähtivät aamiaiselle. Minä menin jonkin ajan päästä rannan kautta katsomaan oliko suomalaisille jäänyt mitään syötäväksi. Oli jäänyt, mutta kahvi oli murukahvia, mikä oli takaisku kaltaiselleni kofeinistille. Venäläiset joivat tsaijua.



Aamiaisen jälkeen jäin Nahkurin talon pihaan katsomaan udmurttien ja tataarin taidepuuhia. Olihan pihassa suomalainen Aino J:kin sekä Marja-Leena. Aino kuitenkin lähinnä kirjoitti, myöhemmin kuulin että lopputyötä Aalto-yliopiston TaiKiin. Marja-Leena ja udmurtit maalasivat. Lenar rakenteli riukuveneitään jotka vähitellen alkoivat saada myös seksuaalista sisältöä.



Minä ajattelin olla toistaiseksi lähinnä katseluoppilaana, että saisin edes jonkinlaisen käsityksen siitä mitä tämä etnofuturistinen taide on. Lenar halusi kuitenkin piirtää minusta muotokuvan ja piirsikin mustalle paperille valkoisella kynällä profiilikuvan yhdellä viivalla kynää paperista nostamatta. Pidin kuvasta, se oli näköinen, mutta lisäksi siinä oli mukana sielu. Sain sen lahjaksi.



Joskus puolen päivän aikaan pihaan alkoi kerääntyä muutakin porukkaa. Tehtiin lähtöä Vilppulaan vierailulle Katajamäen ekoyhteisöön. Jotenkin sain käsityksen, ettei minulle välttämättä ollut tilaa kuljetuksissa ja ajattelin itse, että tarvittaessa pääsisin käymään Katajamäellä muulloinkin, vaikka en uskonut sellaista tarvetta ilmenevän.



Nahkurintalo ja Korsutalo tyhjenivät. Porukka häipyi. Minä jäin pihaan yksin ja yömajaan Korsutaloon jäi vain udmurttineitonen, joka nukkui samassa asennossa peiton alla jo toista vuorokautta yhtä mittaa, mikä sai minut pohtimaan, onko hän edes elossa.



Minä olin pakannut olkalaukkuun lähtiessäni pussillisen linnunsulkia, joita keräilen elämänvaelluksen varrelta, silloin kun niitä sattuu vastaan tulemaan. Menin olkalaukkuineni uimarannalle. Ranta oli hiekkaranta ja Sinervänjärvi niemineen, saarineen ja rantakaislikkoineen häkellyttävän kaunis. Pohjanmaalla asuvalle järvimaisema oli luksusta, kun Etelä-Pohjanmaallahan ei järviä ole, ellei niitä ole itse rakennettu voimalaitosten säännöstelyaltaiksi. Ylistaron läpikin kulkee ainoastaan Kyrönjoki, jonka Ylistaron koskista alajuoksulle aikanaan luonnonsuojeluystävieni ja jokivarsiasukkaiden kanssa aikanaan yhdessä suojelimme.



Istuskelin rannalla pitkään. Yllätyin kun näin harmaahaikaran lentävän kaula kenossa läheiseen kaislikkoon. Niitä ei kai vuosittain liiku Suomessa kuin parisataa yksilöä.



Minä tunsin että tämä ranta on minun alueeni, reviiri. Päätin vallata kaistaleen rantaa intiaanihenkisellä sulkaympyrällä. Löysin rantaan ajelehtineen haaraisen ajopuun, jonka löin rantahiekalle pystyyn. Tein rannalta löytyneestä heinätuposta sen haaraan linnunpesän, laitoin oksankärkiin linnunsulkia, rastaankoiven ja linnunkallon. Sulkaympyrän tein sen ympärille, paitsi että ranta ja metsänlaita tulivat vastaan eikä siitä tullut ympyrä vaan ovaali. Ajattelin kuitenkin, että munasta maailmakin syntyi ja munan muoto on yhtä pyhä kuin ympyräkin.



Jäin siihen ihmettelemään sulkateostani iltapäiväksi. Harmaahaikarakin nousi kaislikosta uudestaan lentoon ja lensi hitain siiveniskuin järven yli toiselle puolelle.



Kiertelin siellä ja täällä. Mainosti kylillä ja kaupassa tapahtumaa, josta kenelläkään paikallisella ei tuntunut olevan täsmällistä tietoa. Salen infotaululla oli kyllä juliste: Muu Maa – etnofuturistinen taidetapahtuma 5.-15.8, mutta ei mitään tietoa siitä mitä missäkin milloinkin tapahtui. Ei siitä kyllä ollut mitään tietoa itsellänikään. Nahkurintalon ovessa oli ohjelma, mutta venäjäksi ja myöhemmin ilmeni että siinäkään ei oikein mikään pitänyt tarkkaan ottaen paikkaansa.



Kun tulin Nahkurin talon påihaan sinne oli ilmestynyt Markus, joka ihmetteli kun yhtään taiteilijaa ei näkynyt missään. Kerroin että muut olivat lähteneet retkelle Katajamäelle, minulle oli jäänyt kai jonkinlainen talonmiehen virka, kun kaikki järjestäjätkin olivat lähteneet mukaan. Markus kyseli, mihin voisi pystyttää teltan, mutta sitä en osannut neuvoa. Istuimme katokseen nurmikolle ja juttelimme pitkään, enimmäkseen muusta kuin taiteesta.



Illalla myöhään taiteilijat palasivat Katajamäeltä takaisin. Katajamäen ekloyhteisöstä tunnuttiin olevan tasan kahta mieltä. Osaa miellytti suuresti hippikolhoosi meditointeineen ja shamaanirummutuksineen. Ne tuntuivat edustavan ekologisuutta yhteisössä. Osaa hippipuuhailu shamaanirummutuksineen tympäisi. En itse ota kantaa, kun en ollut mukana koko reissulla.



Istuskelin metsässä ja rannalla pitkälle yöhön. Rantaan oli tullut muutama paikallinen nuori kaljalle. Pyysin etteivät heittelisi järin paljon tyhjiä tölkkejä sulkateokseeni ja seuraavana aamuna huomasin ällistyksekseni, että he olivat siivonneet roskat ja tyhjät mukaansa lähtiessään.


perjantai 28. elokuuta 2015

Muu Maa Multia osa II - Ensimmäinen lokikirja


Lokikirja Pe 9.8.2015t

Huonosti nukutun yön jälkeen pääsen vihdoin lähtemään Multialle aamujunalla. Muu joukkue on ollut paikalla jo tiistaista lähtien. Olen Keuruulla iltapäivällä kello 13. Viikon aikana linja-autoyhteys Keuruulta Multialle menee perjantaina kello 17.05.

Soitan Esa-Jussille. Minulle luvataan kyyti. Menen aseman vastapäiselle nurmikolle, jossa pari paikallista hippiä istuu piknikillä. Mainostann heille tapahtumaa. He eivät ole Muu Maasta mitään kuulleetkaan ja kiinnostuvat tapahtumastqa. Saan kuulla että Keuruulta ei löydy yhtään julistetta symposiumista missään. Paikallinen tiedottaminen on unoyhtunut järjestäjiltä kokonaan.

Olli Keuruun ekokylästyä tulee hakemaan minut jonkun toisen autolla tapahtumaan. Minut on majoitettu Korsu-taloon. Samassa huoneessa on majoittuneena noin 7 udmurtia, tataari Lenar ja yksi marilainen, joka osaa muutaman sanan suomeakin. Naapurihuoneessa "Naisten huoneessa" kaksi kaunista udmurtialaista neitosta, joista toinen nukkui. Muualle taloon oli majoittunut vielä pari venäjänugrilaista. Ketään ei kuitenkaan nukkuvan naisen lisäksi ollut paikalla.

Ihmiset olivat kokoontuneet Nahkurin talon pihaan, joka oli varsinainen ruokailu- ja tapahtumapaikka. Osa ugreista oli majoittunut tänne, pääosa suomalaistista Esa-Jussin ja hänen naapurinsa omakotitaloihin ja pihaan telttoihin.

Pihassa sahattiin kankaista kehyspuita ja maalattiin niin että akryylit roiskuivat. Lenar teki koivupöllien päihin 5 metrin korkuisia veneenmuotoisia fallos- ja glitorissymboleita riukupuista, narusta ja tuohesta.

Minä istuin nurmikolla ja ihmettelin kaikkea miettien mitähän tämä etnofuturismi oikein on. Liiterin eteen oli ripustettu roikkumaan naruista rivi hirsiä. Niitä ryhmä Katajamäen ekoyhteisön muusikoita ja udmurtteja viritteli soimaan jostain sävellajista sahaamalla hirsiä yksi kerrallaan lyhyemmiksi sointuihin. Soundia sitten testattiin erilaisilla kapuloilla hakkaamalla.

Iltaruokailut ja aamupalat oli järjestetty niin, että ensin söivät venäjänugrilaiset vieraat ja lopuksi suomalaiset taiteilijat, jos jotain jäi yli. Osittain saamelaistaustainen kokki Aino piti huolen siitä, että aina jotain kyllä jäi. Kun tulin lopulta syömästä en oikein tiennyt mihin muut olivat menneet ja missä illan presentaatio sinä iltana oli. 

En jaksanut lähteä mihinkään. Istuskelin uimarannalla ja pihassa. Kun porukka lopulta tuli iltakymmenen jälkeen takaisin kuulin, että olin menettänyt tapahtuman tähänastisen kohokohdan, hirsipuukonsertin.


keskiviikko 19. elokuuta 2015

Muu Maa Multialla osa I - etnofuturistinen taideleiri ja symposium 5.-15.8.2015




I Lähtökuopissa
Oikeastaan runokokoelmani Ihmisen Alue julkistamisen yhteydessä tämän vuoden maaliskuussa törmäsin ensimmäistä kertaa eläessäni käsitteeseen etnofuturistinen taide. Tapahtumaan olivat nimittäin tulossa julkistamaan kirjojaan pohjalaiskirjailijat Kirsti Mäenpää, Sisko Thors ja minä. Minä tulin esittämään runojani soitinkeksijä Petri Loueksen kanssa. Paikalle oli lupautunut kustantamomme Kesuuran päällikkö Eija Tuomela, joka lupasi roudata mukanaan Kantelettaren pohjalta nykykansanlauluja esittävän noin 8 naista käsittävän Ehivaija-ryhmän Helsingistä.

Hieman ennen tapahtumaa minuun otti yhteyttä Esa-Jussi Salminen Multialta. Hieman yllättäen hän lupasi tulla katsomaan tapahtumaamme. Olimme tuolloin olleet yhteydessä vasta muutaman päivän. Hän oli kertonut Muu Maa -tapahtumasta ja minä kirjanjulkistajaisistani. Esa-Jussi tuli julkistajaisiin ja kysyi haluanko lähteä Multialle suomalaisugrilaisten kansojen taidesymposiumiin elokuussa. Ilman muuta.

En ollut koskaan käynyt Multialla, jonka uskoin olevan pelkkää suota, en ollut koskaan kuullut, että suomalaisugrilaiset kansat järjestävät taidesymposiumeja ja tietenkin minua taiteilijana kiinnosti tietää mitä ihmettä on etnofuturistinen taide. Lupasin lähteä ja liityin Muu Maan fb-sivustoon. Minua kiinnosti myös minkälaista on suomalais-ugrilaisten kansojen välinen kulttuuriyhteistyö kun entisen Neuvostoliiton aikaan itärajalla oli Berliinin muuriakin korkeampi henkinen muuri.

II Taustaa

Kevään mittaan alkoi pikkuhiljaa valjeta tapahtuman taustaa. Neuvostoliiton hajoamisen ja Viron itsenäistymisprosessin yhteydessä yli 25 vuotta sitten keksittiin termi etnofuturismi, joka levisi nopeasti eräiden itäisten sukukansojen keskuuteen. ”Se on nykyisellään väljä aate- ja taidesuuntaus, joka ammentaa suomalaisugrilaisten kansallisista perinteistä, mutta soveltaa niitä nykyaikaan.” Siis etnistä (eli kansallista perinnettä) ja futuristista (tulevaisuuteen suuntautuvaa) yhdistävä aate.

Ensimmäinen etnofuturistinen konferenssi järjestettiin Virossa 1994, mutta Viron oman valtion kehittyessä liike alkoi vähitellen kuihtua synnyinmaassaan. Sen painopiste siirtyi jo 1990-luvun lopulla Udmurtiaan. Erilaisia vuosittaisia konferensseja ja festivaaleja järjestettiin tämän jälkeen osittain Virossa, mutta pääosin Udmurtiassa vuosina 1998 – 2007. Ne olivat eri taiteenaloja yhdistäviä tapahtumia joita yhdisti kunkin sukukansan kansallinen perinne- ja kansallissymboliikka taiteen nykyiseen globaaliin kieleen.

Vuonna 2008 järjestettiin pelkästään kuvataiteilijoiden toimesta ensimmäinen etnofuturistinen symposium. Symposiumhan tarkoittaa eräänlaista taideleiriä, jonne eri puolilta kootaan taiteilijoita työskentelemään yhdessä, tutustumaan toistensa taiteeseen ja ajatuksiin. Vähitellen myös muutama suomalainen taiteen piirissä työskentelevä henkilö lähinnä Helsingin taideyliopistosta kiinnostui tapahtumasta ja niinpä kun seitsemän ensimmäistä symposiumia oli pidetty Udmurtian eri piirikunnissa, päätettiin kahdeksas järjestää Suomessa jollain maaseutupaikkakunnalla.

Multialla nykyään asuva Esa-Jussi Salminen lähti tapahtuman pääorganisaattoriksi ja koska Multia on pieni kunta suunnilleen Suomi-neidon haarovälissä, oli luonnollista että se myös valikoitui tapahtumapaikaksi. Esa-Jussi on perehtynyt marilaiseen kulttuuriin, mutta kääntänyt myös hiljattain udmurttien kansalliseepoksen suomeksi.

Kevään ja alkukesän mittaan alkoi tulla tietoa myös tapahtumaan osallistuvasta taiteilijajoukkiosta. Venäjältä oli ilmoittautunut mukaan parikymmentä taiteilijaa pääosin Udmurtiasta, mutta myös Komista, Marista ja Tatarstanista, jotka kaikki sijaitsevat tuolla jossain Uralin liepeillä. Virosta oli ilmoittautunut joku ja kaksi baskiakin lähti mukaan.

Suomesta eri teitä leirille ajautui 22 taiteilijaa, joita omastua mielestäni yhdisti paitsi kiinnostus suomalaisugrilaisiin sukukansoihin myös tietty yhteinen ekologinen ajatusmaailma. Joukossa oli syväekologisia ja ekologisia taiteilijoita, teatterista ja performanssista kuva- ja ympäristötaiteeseen, shamanismiin, video- ja valokuvataiteeseen, runouteen ja musiikkiin.

III Lähtölaukaus ja myöhästyminen

Nyt oli saatu kuntoon itse tapahtuman puitteet, mukaan oli ilmoittautunut kaikkiaan 46 taiteilijaa. Pitkään hiersivät sellaiset pikkuseikat kuin majoitustilat ja rahoitus, mutta kalkkiviivoilla nekin järjestyivät. Tosin rahoitus niukimman mahdollisen budjetin mukaan. Kymmenen päivän mittainen symposium oli valmis avajaisiin 5.8.2015.

Itse vain en tuossa vaiheessa päässyt vielä mukaan lähtemään. Mielenkiinnolla katselinkin facebookista mitä ihmettä nuo udmurtit, komit, multialaiset, hesalaiset sun muut sillä tapahtuman avajaisissa oikein puuhasivat ystäväni Keijo Ahlqvistin kuvaamista videoista.

Erikoiselta, ugrilaiselta, shamanistiselta, ekologiselta ja futuristiselta touhu näyttikin siinä vaiheessa, kun itse pakkasin vielä taidereppuani ehtiäkseni symposiumiin ja blogitekstini toiseen osaan mukaan edes jälkijunassa, omakohtaisia havaintoja tapahtumasta tekemään.