sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Kilpikonnasaaren runot

Gary Snyder: Kilpikonnasaari
suom. Aki Räsänen, 204 s.
Basam Books 2014

Kilpikonnasaari ”Turtle Island” on alkuperäiskansojen Pohjois-Amerikan mantereelle antama nimi.Se liittyy myyttiin maapalloa tai jopa maailmankaikkeutta kannattelevasta suuresta kilpikonnasta. Intiaanimyyteissä maa, tässä tapauksessa Pohjois-Amerikan manner on muodostunut tämän jättiläiskilpikonnan kuoren päälle.

”Turle Island” on myös Gary Snyderin alunperin vuonna 1974 ilmestyneen runokokoelman nimi. Se kuuluu Snyderin runouden tärkeimpiin teoksiin, josta hän sai Pulitzerin palkinnon vuonna 1975. Suomeksi Kilpikonnasaari ilmestyi 40 vuotta myöhemmin Aki Räsäsen kääntämänä.

Turtle Islandia Snyder kirjoitti kaikkiaan viiden vuoden ajan, vuodesta 1969 lähtien. Snyder oli tuolloin palannut Kilpikonnasaarelle asuttuaan pääosan 1960-lukua Japanissa, perehdyttyään tuolla syvällisesti zen-buddhismiin ja matkailtuaan Tyynellä valtamerellä eri alkuperäiskulttuureihn tutustuen.

Turtle Islandin alkutahdit on kirjoitettu aikana jolloin USAssa nousi voimakas Vietnamin sodan vastainen liike, hippiliike huipentui Woodstockin festivaaleilla, ympäristöherätys saavutti amerikkalaiset, jotka olivat tuhonneet Pohjois-Vietnamin viidakoita napalmilla ja myrkyillä. Lyhyesti: Maailma tuntui olevan valmis muutokseen.

Snyder itse oli liittynyt 60-luvun lopun ja 70-luvun ”takaisin maalle”-liikkeeseen, jossa pyrittiin ekologisempaan elämäntapaan, ja rakentanut Sierra Nevadaan vuoren rinteelle pienen talon, jonka nimi oli Kitkitdizze (miwokinkielinen nimi eräälle ikivihreälle pensaalle).

Syväekologiseen ajatteluun liittyy myös kirjan lopussa oleva essee ”Neljä muutosta”, jossa luodaan katsaus väestön, saastumisen ja kulutuksen tilaan sekä luodaan toimenpidemalleja niiden muuttamiseksi kestävän kehityksen linjoille niin että ihmisestä tulisi todellinen osa luontoa ja energian iankaikkista virtaa.

II

”...
Mustakarhu nousee mäkeä
Plumasin piirikunnassa,
pyöreä takapuoli heilahtaa pajukon läpi -

Karhuvaimo liikkuu pohjoiseen pitkin rannikkoa

missä karhunvatukkapuskat
puskevat puroihin.

Ja saarten kaarta kiertäen
sumuiset tulivuoret
eteenpäin Pohjois-Japaniin. Karhut
& ainujen kalakeihäät.
Giljakit.
...”

Kuin karhuvaimo myös Snyder vaeltaa runoissaan jälleen pitkin maanpiiriä. Vaikka runot on kirjoitettu usean vuoden aikana ja ne ovat alunperin ilmeisestikin ilmestyneet useampina pieninä niteinä, on kokoelma jälleen kuin yhtä virtaavaa suurta runoelmaa.

Vaikka runojen keskiössä on Kilpikonnasaari ja sen alkuperäiskulttuurit, kokoelma sisältää koko Snyderin tuohonastisen elämänkokemuksen, hän yhdistää runouteensa sujuvasti hindulaista ja buddhalaista filosofiaa yhtä hyvin kuin Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen viisautta.

”Snyder on runoillut Kilpikonnasaareen koko laajan sivistyksensä: biologisen ja geologisen osaamisen, alkuperäiskansojen tuntemuksensa, perehtynesyytensä Itä- ja Etelä-Aasian kuttuureihin sekä laajan lukeneisuutensa. Niinpä käsinkosketeltava luontokokemus hänen runossaan tai runo-osaston sisällä voi toisinaan kurkottaa sille tietoisuuden tasolle, jolla ihmismieli hindulaisen ja buddhalaisen ajattelun mukaan yhtyy maaimankaikkeuden perimmäiseen todellisuuteen”, kirjoittaa suomentaja Aki Räsänen esipuheessa.

Snyder itse kirjoittaa teoksen esipuheessa: ”Runot puhuvat paikasta ja energian teistä, jotka pitävät elämää yllä. Jokainen elävä olento on pyörre virrassa, muodon saanut kertoliike, ´laulu´. Maa, koko planeetta, on myös elävä olento – omassa tahtilajissaan.”

Ja runossa Frazier Greekin putouksilla:

”Tämä elävä, virtaava maa
on kaikki mitä on, ikuisesti

Me olemme sitä
se laulaa meissä -

Voisimme elää tämän Maan kamaralla

ilman vaatteita ja työkaluja!”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti