keskiviikko 19. elokuuta 2015

Muu Maa Multialla osa I - etnofuturistinen taideleiri ja symposium 5.-15.8.2015




I Lähtökuopissa
Oikeastaan runokokoelmani Ihmisen Alue julkistamisen yhteydessä tämän vuoden maaliskuussa törmäsin ensimmäistä kertaa eläessäni käsitteeseen etnofuturistinen taide. Tapahtumaan olivat nimittäin tulossa julkistamaan kirjojaan pohjalaiskirjailijat Kirsti Mäenpää, Sisko Thors ja minä. Minä tulin esittämään runojani soitinkeksijä Petri Loueksen kanssa. Paikalle oli lupautunut kustantamomme Kesuuran päällikkö Eija Tuomela, joka lupasi roudata mukanaan Kantelettaren pohjalta nykykansanlauluja esittävän noin 8 naista käsittävän Ehivaija-ryhmän Helsingistä.

Hieman ennen tapahtumaa minuun otti yhteyttä Esa-Jussi Salminen Multialta. Hieman yllättäen hän lupasi tulla katsomaan tapahtumaamme. Olimme tuolloin olleet yhteydessä vasta muutaman päivän. Hän oli kertonut Muu Maa -tapahtumasta ja minä kirjanjulkistajaisistani. Esa-Jussi tuli julkistajaisiin ja kysyi haluanko lähteä Multialle suomalaisugrilaisten kansojen taidesymposiumiin elokuussa. Ilman muuta.

En ollut koskaan käynyt Multialla, jonka uskoin olevan pelkkää suota, en ollut koskaan kuullut, että suomalaisugrilaiset kansat järjestävät taidesymposiumeja ja tietenkin minua taiteilijana kiinnosti tietää mitä ihmettä on etnofuturistinen taide. Lupasin lähteä ja liityin Muu Maan fb-sivustoon. Minua kiinnosti myös minkälaista on suomalais-ugrilaisten kansojen välinen kulttuuriyhteistyö kun entisen Neuvostoliiton aikaan itärajalla oli Berliinin muuriakin korkeampi henkinen muuri.

II Taustaa

Kevään mittaan alkoi pikkuhiljaa valjeta tapahtuman taustaa. Neuvostoliiton hajoamisen ja Viron itsenäistymisprosessin yhteydessä yli 25 vuotta sitten keksittiin termi etnofuturismi, joka levisi nopeasti eräiden itäisten sukukansojen keskuuteen. ”Se on nykyisellään väljä aate- ja taidesuuntaus, joka ammentaa suomalaisugrilaisten kansallisista perinteistä, mutta soveltaa niitä nykyaikaan.” Siis etnistä (eli kansallista perinnettä) ja futuristista (tulevaisuuteen suuntautuvaa) yhdistävä aate.

Ensimmäinen etnofuturistinen konferenssi järjestettiin Virossa 1994, mutta Viron oman valtion kehittyessä liike alkoi vähitellen kuihtua synnyinmaassaan. Sen painopiste siirtyi jo 1990-luvun lopulla Udmurtiaan. Erilaisia vuosittaisia konferensseja ja festivaaleja järjestettiin tämän jälkeen osittain Virossa, mutta pääosin Udmurtiassa vuosina 1998 – 2007. Ne olivat eri taiteenaloja yhdistäviä tapahtumia joita yhdisti kunkin sukukansan kansallinen perinne- ja kansallissymboliikka taiteen nykyiseen globaaliin kieleen.

Vuonna 2008 järjestettiin pelkästään kuvataiteilijoiden toimesta ensimmäinen etnofuturistinen symposium. Symposiumhan tarkoittaa eräänlaista taideleiriä, jonne eri puolilta kootaan taiteilijoita työskentelemään yhdessä, tutustumaan toistensa taiteeseen ja ajatuksiin. Vähitellen myös muutama suomalainen taiteen piirissä työskentelevä henkilö lähinnä Helsingin taideyliopistosta kiinnostui tapahtumasta ja niinpä kun seitsemän ensimmäistä symposiumia oli pidetty Udmurtian eri piirikunnissa, päätettiin kahdeksas järjestää Suomessa jollain maaseutupaikkakunnalla.

Multialla nykyään asuva Esa-Jussi Salminen lähti tapahtuman pääorganisaattoriksi ja koska Multia on pieni kunta suunnilleen Suomi-neidon haarovälissä, oli luonnollista että se myös valikoitui tapahtumapaikaksi. Esa-Jussi on perehtynyt marilaiseen kulttuuriin, mutta kääntänyt myös hiljattain udmurttien kansalliseepoksen suomeksi.

Kevään ja alkukesän mittaan alkoi tulla tietoa myös tapahtumaan osallistuvasta taiteilijajoukkiosta. Venäjältä oli ilmoittautunut mukaan parikymmentä taiteilijaa pääosin Udmurtiasta, mutta myös Komista, Marista ja Tatarstanista, jotka kaikki sijaitsevat tuolla jossain Uralin liepeillä. Virosta oli ilmoittautunut joku ja kaksi baskiakin lähti mukaan.

Suomesta eri teitä leirille ajautui 22 taiteilijaa, joita omastua mielestäni yhdisti paitsi kiinnostus suomalaisugrilaisiin sukukansoihin myös tietty yhteinen ekologinen ajatusmaailma. Joukossa oli syväekologisia ja ekologisia taiteilijoita, teatterista ja performanssista kuva- ja ympäristötaiteeseen, shamanismiin, video- ja valokuvataiteeseen, runouteen ja musiikkiin.

III Lähtölaukaus ja myöhästyminen

Nyt oli saatu kuntoon itse tapahtuman puitteet, mukaan oli ilmoittautunut kaikkiaan 46 taiteilijaa. Pitkään hiersivät sellaiset pikkuseikat kuin majoitustilat ja rahoitus, mutta kalkkiviivoilla nekin järjestyivät. Tosin rahoitus niukimman mahdollisen budjetin mukaan. Kymmenen päivän mittainen symposium oli valmis avajaisiin 5.8.2015.

Itse vain en tuossa vaiheessa päässyt vielä mukaan lähtemään. Mielenkiinnolla katselinkin facebookista mitä ihmettä nuo udmurtit, komit, multialaiset, hesalaiset sun muut sillä tapahtuman avajaisissa oikein puuhasivat ystäväni Keijo Ahlqvistin kuvaamista videoista.

Erikoiselta, ugrilaiselta, shamanistiselta, ekologiselta ja futuristiselta touhu näyttikin siinä vaiheessa, kun itse pakkasin vielä taidereppuani ehtiäkseni symposiumiin ja blogitekstini toiseen osaan mukaan edes jälkijunassa, omakohtaisia havaintoja tapahtumasta tekemään.


 

1 kommentti:

  1. kuvat Tuula Mäkinen, tuo ylhäällä oleva Elämän spiraali on minun. Materiaali: hiiltynyt nuotio, puulastut, havunneulaset

    VastaaPoista