Vaelluskirjaa – Seinäjoki-Kauhajoki 31.7.2014

Minulla on pari tuntia aikaa. Olin aikonut mennä hakemaan tutusta paikasta vadelmia, mutta sade uhkaa. Päätän mennä kirjastoon ja käydä kolmessa paikassa taidenäyttelyssä. Kirjaston ala-aulassa on harrastajataiteilijan naivismia. Muistan jonkun ihmetelleen, miksi naivismissa aina maalataan lihavia akkoja huivit päässä. Ovatko kaikki naivistit itse lihavia naisia? Mitähän minä maalaisin, jos olisin naivisti? Laihoja tyhmännäköisiä vanhoja hippejäkö?

Käyn facebookissa katsomassa kavereiden päivityksiä ja jatkan Taidehalliin. Siellä Janne Laineen fotogravyyrit täyttävät neljä huonetta ja studiossa on Laineen ja Outi Heiskasen yhteistöitä. Tuttuja Heiskasen pieniä mystisiä viivasyövytyksiä ja kuivaneuloja, joissa hän luo omaa maailmaansa, omituisten otusten kerhoa, keijukaisista apinoihin. Näissä töissä Janne Laineen fotogravyyrit luovat Heiskasen töihin taustamaiseman. Tällaiset yhteistyöt ovat sinänsä ihan mielenkiintoinen jännittävä kokeilu, mutta silti salin katsottuani jään kaipaamaan sitä ”pelkkää” heiskasta ja päätän etsiä sitä jostain kirjasta.

Lähden taidehallista Pajuluoman varteen. Tommi soittaa ja höpötän puhelimessa, kun äkkiä päälle iskee kaatosateen seinä. Kassissa Erämaan opetus ja Johdatus taolaisuuteen ehtivät kastua lunastuskuntoon. Jos ajattelen positiivisesti, se on hyvä, koska näitä kirjoja olisin halunnut omaksikin, nyt saan ne ja kirjasto saa vielä molemmat uusina kirjakaupasta.

Minulla on raviradan lähellä eräänlainen terapia ja lähden kulkemaan sinne päin. Repussa minulla oli sadetakki, mutta ennen kuin saan sen päälleni, paita on kastunut läpikotaisin. Atkalla laistan pahimmat ukkoskuurot bussipysäkin ja siltojen suojissa. Sillan alla sateensuojassa katselen vesipisaroiden tanssia asvaltilla:

Kaatosateessa vesipisarat

ponnahtelevat asvaltista

omituisiin suuntiin

kuin jotain outoa kirppupeliä pelaten.

Tulen perille. Käyn vessassa vaihtamassa repusta kuivan paidan. Menen terapeutille ja minulla ei ole mitään valitettavaa. Rupattelen puoli tuntia niitä näitä ja kerron että masennukseni on jatkunut koko aikuisiän ja että nyt kaikki on hyvin, näin tasapainossa en ole ollut kertaakaan sen jälkeen kun olen täyttänyt 18. ”Silloin kaikki ovet elämään olivat auki, nyt ne alkavat olla kaikki kiinni.” Kun en keksi enää mitään sanottavaa, hoitaja aikoo antaa minulle korva-akupunktiota, mutta sitä ei saakaan antaa jos ei ole syönyt ja minä en ehtinyt syödä aamulla mitään. Se perutaan. Hän aikoo laittaa minut fysioakustiseen tuoliin, mutta se onkin varattu ja päätän lähteä pois. Lattialle jää tavaroistani jälkeen uima-altaallinen vettä. Pidän raviradan katsomon alla vähän aikaa sadetta ja pääsen kävelemään takaisin kaupunkiin.

Minulla on taas aikaa. Menen Varikko-galleriaan, jossa on seinällä Oulun liepeiltä jonkun taiteilijan kammalla vedettyjä akryylitöitä. Näyttelynvalvoja on uusi. Tutustun häneen. Valvoja pitää yhdestä työstä, mutta ihailee eniten näyttelysalin lattiaa. Hän on muuttanut Jyväskylästä ja ihmettelee tätä Etelä-Pohjanmaata ja sen ilmapiiriä kuten minäkin. Hänellä on toimittajatausta, mutta luukut toimittajan työhön ovat täällä kiinni. Kerron omasta toimittajahistoriastani ja miten sain burnoutin ja miten minäkin olen täällä kirjoittamisen suhteen täysin paitsiossa, juttujani ei oteta enää mihinkään lehteen. Juomme kahvia ja juttelemme kaikenlaista.

Siskoltani tulee tekstiviesti, olen saamassa häneltä kyydin. Lähden Varikolta ja menen kirkon alapuolelle puistoon karjalaisten muistomerkille.

”Ja urohot astuvat kumpujen yöstä

ja kertovat muinaiskansan työstä

ja neuvovat polvea nousevaa

oi Karjala, muistojen maa.

Arvi Jännes”

”Tämän Karjalan muistojen kiven

pystyttivät yhdessä

eteläpohjalaiset ja maakunnan karjalaiset.”

Terho Sailo 1965.

Sisko soittaa ja sovimme kyydin kaupungintalon eteen. Hän ei tiedä missä Seinäjoella on kaupungintalo. Hän ottaa minut kyytiin ja vie minut Kauhajoelle. Kurikassa hän tarjoaa minulle jäätelötötterön. Syön sellaisen keskimäärin kerran kesässä. Hän vie minut kotiinsa, missä odottaa muuttokuorman lastaus. Tapania odotellessa nukun tunnin. Hän tulee ja lastaamme kuorman peräkärrystä pakettiautoon.

Minä olen maistanut pihan marjapensaista vähän kaikkia marjoja: vadelmia, puna-, valko- ja mustaherukkaa, karviaisia ja metsästä muutaman mustikan. Kaikkia marjoja on pensaissa vain muutama, kun ne on leikattu, eikä mustikkaakaan tänä vuonna ole nimeksikään. Saan talkoopalkaksi aterian riisiä ja kanaa. He ajavat minut autolla äidin luokse ja jäävät porisemaan Kostin kanssa puoleen yöhön. Lopulta sanon: ”Lähtekää jo, että pääsen nukkumaan.”