tiistai 26. elokuuta 2014

Vaelluskirjaa ja vaellusrunoja 2.8. - 6.8. 2014

 
2.8.Välikylän mökki

Heräsin puoli kahdeksalta ja lähdin ulos aamutoimenpiteisiin. Metsä ympärillä ja kauempanakin oli aluksi hiljainen. Intiaanikyykyssä kuuntelin. Pelloilta alkoi kuulua kurkien aamuhuudot. Niihin yhtyi sepelkyyhkyn huhuilu. Variksia raakkui tien varressa, ne olivat löytäneet jotain. Kaukaa peltojen takaa kuului palokärjen pitkä korotus. Pihaan ja sen ympärille alkoi kerääntyä linnunääniä. Jokin sinnikäs, loputtoman tuntuinen tsiih, siellä lentopoikanen kerjäsi ruokaa. Talitiaisia ja sinitiainen etäämmällä puissa, pari pajulintua lauloi lyhyttä vienoa syyssäveltä.

Alkoi kuulua punarinnan teräviä napsahduksia, kuin jokin kieli katkeaisi, ja muuttui teräväksi korkeaksi jännitteiseksi rätinäksi, kireämmäksi mitä voi kuvitella, vastasin siihen vahingossa kun potkaisin haravanpiikit särisemään. Poltin kaksi tupakkaa siinä kuunnellessa, toinen oli jo liikaa. Vein tyhjennetyn kahvipannun sisään, lisäsin veden pannuun ja liedelle. Äiti nousi ja tuli keittämään kahvin loppuun.

Käyn ulkona. Menen tienreunaan katselemaan. Mustarastas pakenee kuusennäreestä loitommas. Tienvarressa lupiinit ovat täynnä siemenpalkoja. Ei ihme, että ne leviävät kuin kulovalkea. Äiti ei niitä haittakasveiksi hyväksy vaan istuttaa pihan multakasaan, jossa syysleimut kukkivat kauniin valkoisina. Hakkuuaukea on punainen horsmankukista.

Kukkapenkissä äidillä kukkivat orvokit, punainen syysleimu, kehäkukat jotka on siemenistä istutettu, jokin pitkä kukkakasvi on nupussa vielä, tuoksuvadelmat lilassa kukassa; ne ovat kasvaneet yli kolmen metrin korkuisiksi.

On liian myöhäistä lähteä pyörällä linturetkelle. Lähden halkomaan puita halkomakoneella. Muutaman tunnin halon välillä puita liiteriin, välillä istun ja kuuntelen luontoa. Grillaamme lihaa ja perunoita. Lähden pyörällä Myrkkyyn maauimalaan ja käyn uimassa. Unohdan pukukoppiin uimahousut ja pyyhkeen.

Paluumatkalla hakkuuaukean laidasta lähtee lentoon kaksi korppia ja jokin haukka nousee lentämään korppien yläpuolella samaan suuntaan. Iltapalaksi syön ahomansikoita.

3.8.Välikylän mökki

Aamurituaali. Heräsin. Kävin kusella. Menin tupakalle tienvarteen ja katselin hakkuuaukean yli. Horsmat hohtivat aamuvalossa aukean täydeltä punaisina. Linnut olivat heränneet jo aiemmin. Lentopoikanen jatkoi loputonta kerjäämistään psiih – psiih jatkui katkeamattomana nauhana. Sepelkyyhky huhuili taas. Hakkuuaukean takana huusi jokin haukka. Pikkukäpylinnun ääni lensi aukean yli.

Tulin takaisin sisälle. Äiti oli laittanut kahvin kiehumaan liedelle. Yhteisvoimin sytytimme hellan pesään tulen. Se ryhtyi vetämään heti hyvin.

Ja päivän mittaan vaellusrunoja alkoi kertyä vihkoon:

1.

Kurkien huudot pelloilla:
ne kokoontuvat jo
syysmuuttoa varten.

Kaksi kurjenpoikasta
lentokyvyttöminä
kurkottelevat kaulojaan pellolla,
kyllä ne ehtivät vielä.

Punarinta tiputtaa pontikkaa
oksastossa.
Aamulla se otti aurinkoa koivunoksalla,
oranssi rinta valaistui,
hohti kirkasta väriä.

Haarapääskyn lennon jäljet taivaalla
ovat kirjoitusta.

Pihanlaidan puut
täyttyvät lintujen kutsuäänistä.
Mustan linnun siivet suhisevat,
kun se lentää puuhun,
sulkasatoinen varis?

Luonto on täynnä pientä ihmettä,
kun viitsii katsoa, kuunnella, ihmetellä.

2.

Pienet hyönteiset viihtyvät tuoksuvatukassa.
Sudenkorento käy metsästämässä niitä,
ja pikkulintu syö sudenkorennon,
haukka pikkulinnun.
Näin luonnon kierto jatkuu,
ellei ihminen tule sotkemaan kaiken.
Kuten tuo tuoksuvatukka,
eihän se ole mikään alkuperäiskasvi.

3.

Joku kysyy minulta
miksi kirjoitan niin yksinkertaista runoa.
Mutta yksinkertaisin on usein tosinta.
Ja kaikki mitä runoilija kirjoittaa
on runoa, jos hän niin sen päättää,
parempaa tai huonompaa lyriikkaa.
Kuten kaikki taidemaalarin maalaama
on taidetta, olkoon vaikka huussin seinä,
jos hän niin sen haluaa.
Ja yksinkertaisimmastakin aukeaa aina kuva.

4.

Laiskahkona runoilijana
halon vain halkoja halkomakoneella:
se on kaikkein kevyintä täällä.
Äiti saa tehdä kaiken raskaamman:
tiskata, laittaa ruokaa, siivota, imuroida
ja kitkeä kukkapenkit.
Opetan häntä käyttämään halkomakonetta,
jos hän innostuisi tekemään senkin puolestani.

5.

Katselen lehmälaumaa
sähköpaimenaitauksessa.
Ne oppivat sähköpaimenen,
eikä se ole edes päällä.
Lehmän mieli on puhdasta zeniä.
Ne eivät paljon hötkyile:
syövät vain, märehtivät ja paskovat,
katsoa möllöttävät
isoilla viisailla silmillään.

6.

Halon halkoja halkomakoneella.
Liiteri täyttyy pikku hiljaa.
Työ on helppoa ja kevyttä.
Siinä ehtii mietiskellä kaikenlaista
eikä tekemisellä ole kiire.
Istun välillä ja kirjoitan
päähän pälkähtänyttä muistiin.
Nimitän näitä tapahtumarunoiksi;
ne ovat uusia lehtiä vaelluskirjaan.

7.

Istun porraspäässä.
Katselen kevyttä kesäsadetta,
ehdimme grillata juuri ennen sitä.
Olo täällä on leppoisaa,
ei minulla ole mihinkään kiire.
Mustikat pitäisi ehkä käydä katsomassa
yhdestä paikasta.
Halkomakoneen päällä
on tältä päivältä huppu.

8.

En ole kuunnellut uutisia.
Maailman kauheudet eivät yllä
tänne asti.

9.

Palokärki lentää hakkuuaukealle
pystyynkuolleeseen surkeaan männynräähkään
joka eu-normien mukaan on jätetty kaatamatta
ties minkä tähden.
Se istuu puun hennossa latvassa
jäykässä pystyasennossa
ja huutaa haikeaa pitkää valitusta.
Se itkee kai menetettyä metsää
ja ihmettelee kuka tämänkin kotiseudun
on tuhonnut.
Ja samalla hetkellä
auringonvalo tulee sädekimppuina kuin ilmestys.

10.

Käyn lähimetsässä katsomassa mustikkapaikan,
on siellä mustikoita jonkin verran,
paljon vähemmän kuin viime vuonna.
Hyttyset ovat iltasyönnillä,
ruokin niitä vähän aikaa
ja lähden takaisin tupaan.
Huomenna, helteellä
käyn hikoilemassa siellä pari litraa.


”Tarkoitatko todella, että tällä kaikella (luonnolla) on oma senaattorinsa?” (Allen Ginsberg vuoristoretkellä Gary Snyderille)


4.8.Välikylän mökki

1.

Heräsin ja lähdin ulos.
Punarinnan napsuttelu kuului
pihanreunan vakiopaikasta.
Minullakin on aamuisin vakiorutiinit.
Tienvarresta lensi sepelkyyhky
hakkuaukean yli koivumetsään.
Vaikka halon täällä halkoja,
en minä tuota hakkuuaukeaa ole tehnyt.
Tontinrajalta vain kaadettiin kolme isoa kuusta
joiden juuret kasvoivat äitini torpan alle
ja uhkasivat nostaa mökin ilmaan
tai kaatua jossain myrskyssä päälle.
Yksinäinen harmaalokki, nuori
lensi matkalentoa merta kohti.
Nuorten pikkulintujen kutsuäänet
ympäröivät minut, en tunne niitä äänestä.
Kun auto ajoi ohitse.
tulin takaisin sisälle
ja ryhdyin aamukahvin keittoon.
Äiti heräsi ja keittää kahvin valmiiksi.

2.

Palokärki huutaa pihakoivussa.
Ei, en usko että se ennustaa kuolemaa,
kuten vanha kansa tietää.
Pikemminkin se kertoo,
että täällä on vielä rippeitä
elävää luonnollista metsää.
Tai ehkä se valittaa sitä, tietää jo,
että nekin tullaan kaatamaan aukoiksi vielä,
valittaa kaikkien metsiemme kohtaloa
ja oman lajinsa kohtaloa
niiden tuhoutuessa.

3.

Gary Snyderin runot täällä matkalukemisena
ovat loputtomasti virtaavaa musiikkia
laulua luonnon
ja ekologisemman elämäntavan puolesta.
Hän itse epäilee, etteivät Kilpikonnasaaren
maahanmuuttajat edes tiedä
mitä ekologinen elämäntapa on.
Snyder itse kertoo, mitä pitää tietää:

”Villin luonnon poluton maailma on ylittämätön koulu... Ulkona ollessaan ihminen on jatkuvassa yhteydessä lukuisten kasvien ja eläinten kanssa. Hyvä koulutus tarkoittaa, että tuntee ne laulut, sananlaskut, tarinat, sanonnat, myytit (ja tekniikat), jotka liittyvät paikallisen ekologisen yhteisön kanssa elämiseen.”

4.

Halkomakone hajosi ja työmaa loppui siihen.
Kävin poimimassa metsästä mustikat
kadesta paikasta, niitä oli vähän,
sain vain vajaat puoli litraa.
Otin pyörän ja pyöräilin
Myrkkyyn, jonne EU-tuella
on rakennettu maauimala.
Uima-altaassa polski joukko lapsia
ja syvässä päässä iso sammakko,
joka ei päässyt altaasta ylös.
Menin uimaan ja pelastin sammakon
vedenvaihtoputkesta, otin sen kämmenelle,
se oli rupikonna, nostin altaan reunalle,
josta rupikonna lähti loikkien
ruohikon suojaan. (Ne voivat loikkiakin.)
Palasin takaisin. En saanut
pyyhettä ja boksereita, jotka olin unohtanut
edellisellä kerralla, ne oli kai viety kioskiin,
joka oli kiinni.
Lähellä torppaa tyhjeni takakumi
ja jouduin taluttamaan loppumatkan.
Istuskelin pihassa, luin Snyderia,
kaksi korppia lensi ronkkuen pihan yli.
Ennen tavarat tehtiin niin,
että ne kestivät,
sitten niin että ne kestivät takuuajan,
nykyään näköjään niin,
että ne ovat jo ostettaessa valmiiksi hajalla.

5.8. Välikylän mökki
1.

Yöllä ulkona.
Huutaako pellolla pöllö lennossa:
huu-huu-huu-huu-huu.
Kun olen pidempään,
tähtiä alkaa ilmestyä näkyviin:
ne muistuttavat, että kohta tulee syksy
ja lintujen sulkasadon kuukauden jälkeen
tulee jo tähtienkatselukuu.
Ilmastonmuutos on pidentänyt syksyt.
Viime vuonnakin syksyä kesti tammikuuhun asti.

2.

Aamutupakalla,
sillä välin kun äiti keittää kahvit,
punarinta napsuttelee pihan reunassa,
sepelkyyhkyn huhuilu kauempana.
Ne ovat kuin kotonaan täällä,
ja kotonaan ne ovatkin,
myöhäissyksyyn asti punarinta.
Me olemme vain vierailulla
ja lähdemme illalla.

3.

Käpytikka kiertää mittaamassa metsätyömaataan.

4.

Kun halkomakone hajosi,
minulla ei ole oikeastaan mitään töitä
täällä tänään.
Luen Snyderin Erämaan opetusta,
kirjoitan siitä muistiinpanoja.
Välillä istun vain, katselen puita,
kitken vähän rikkaruohoja
omenapuun alta, ajan trimmerillä
korkeaa heinää torpan seinustalta
ja luen taas joitakin kappaleita edelleen.


6.8. Kotimatkalla

1.

Kurikkalainen vanha hippi,
ei hänellä ole pyörässä ketjulukkoa,
intialainen päähuivi päässä
ja siinä pystyssä naakansulka,
polttelee pysäkillä sätkää,
pyörä on vihreäksi maalattu,
Greenpeace, vihreä liike,
mahtaako hän tulla kyytiin?
Juttelee tuossa bussikuskin kanssa,
Rolex kuitenkin kädessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti