keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Vaelluskirjaa 24. - 31.7.2013 osa IV


27.7.2013

Kuin herätyskellon herättämänä heräsin yöllä taas kello 1.16. Tällä kertaa tarpeilleni. Olin nähnyt hieman humoristista painajaisunta.

Olin jossain Oulun liepeillä. Tarkoitus oli päästä asemalta esikaupunkialueelle ja junalla kotiin. Rahapula oli tavanomainen. Luulemani 50 euron seteli osoittautui joksikin arvaksi. Arvelin hilujen riittävän juuri ja juuri junalippuun, mutta ei ravintolavaunuun. Minulla oli jostain polkupyörä ja lähdin pyöräilemään keskustaa kohti. Välissä oli kuitenkin metsätaivalta, pimeää, pyöränlamppu ei toiminut. Hiekkatiellä jossain risteyksessä erehdyin väärään suuntaan. Huomasin ajavani ratakiskojen välissä yksiraiteista rautatietä pitkin. Aidat kiskojen välillä saivat pelkäämään mahdollista junan tuloa, mutta loogisesti ajattelin pääseväni rataa pitkin Ouluun asemalle. Tulin jollekin pienelle väliasemalle. Yhden oven takana paloi kuitenkin valo. Ovi ei ollut lukossa, joten astuin sisään.

Asema paljastui jonkinlaiseksi pultsareiden vastaanottokeskukseksi. Elämää nähneitä miehiä ja naisia oli paikalla joukoittain. Ryhdyin selittämään ongelmaani, pitäisi päästä junaan, mutta juna ei enää pysähtynyt ase4malla. Muuan asiallinen partasuinen mies tiesi neuvon ja lä'hti etsimään paikan valvojaa. Lähdin hänen peräänsä, mutta väkijoukossa hukkasin miehen heti. Kuulin jonkun toteavan, että Väinö Tanner oli kova matkustamaan junalla. Hän pääsi tältä asemalta aina junaan, vaikka juna ei pysähtynytkään.

Lähdin siis ulos. Tein tarpeeni. Käärin sätkän ja istuin pihatuolille kuuntelemaan yön ääniä:

Ruisrääkkä rääkkyi taas
samassa kompassineulan suunnassa
kuin edellisyönä.
Seurasin ääntä puolisen kilometriä
Rantatielle asti,
mutta ruisrääkän sirkkeli soi
jatkuvasti samassta suunnasta
samalla sinnikkyydellä ja voimakkuudella,
totisesti sen räähke kuuluu
usean kilometrin päähän
yön hiljaisuudessa.
Kuu ei ollutkaan täysi,
sen oikeasta laidasta puuttui
kaistale pyöreydestä.
En tiennyt oliko se alakuu vai yläkuu
kun kuu oli keskeneräinen sivulta.
Päivän helteen jälkeen yö oli
yllättävän viileä.
Sumu nousi miehenkorkuisena mattona
soiselta hakkuuaukealta.
Pitkät kapeat pilvet
muodostivat aaltoja horisontin yläpuolle.
Kotipihaan päästyäni
istuin takaisin tuoliin ihmettelemään.
Kuulin yölliset kurkien huudot.
Metsässä tapahtui jotain.
Linnut tsirahtelivat lyhyitä outoja ääniä.
Olin niin kaukana, etteivät ne voineet
pelästyä minua, ehkä jokin kissa
saalistusmatkalla.

Aamulla kahvin jälkeen maalasin pari tuntia kukka-akvarellia, jonka olin piirtänyt illalla. Siitä tuli jo paljon parempi kuin edellisestä. Tai tulee, aion värkätä sitä vielä vähän myöhemmin.

Lähdin mustikkaan tien toiselle puolelle, kahden hakkuuaukion väliin. En löytänyt juuri mustikan varpuakaan saati mustikoita. Pari tuntia vaelsin ja poimin mustikoita taiteelliseen tyyliini, välillä kannonnokassa istuen, metsäluontoa katsellen, sammalikkoa, naavakuusia, aitoa metsäsarkaa hävitettyjen aukkojen välissä.

Sain puoli litraa mustikoita pieneltä läntiltä, jonka löysin lopuksi. Yhden keltahaperon poimin sienipussiin, jonka sitten jossain vaiheessa hukkasin, muuten haperot olivat vanhoja, kuivuneita ja toukkaisia enkä viitsinyt poimia sieniä lainkaan. Palasin kotiin kuitenkin metsästä nauttineena.

Yöllä vielä pihalla tupakan verran. Kerään loput tavarat pois pihalta. Tien vieressä käyn katsomassa öistä maisemaa hakikuuaukean yli. Ikkunasta sisältä kajastaa ulospäin valo. Mieleen tulee jostain Saarikosen runonpätkä:

”Jos en tietäisi kuka tässä talossa asuu,
ajattelisin, että siinä asuu onnellisia ihmisiä.”

Mutta minun onnellisuudessani ei ole mitään valittamista, kun suljen kirjoitusvihkoni tältä päivältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti