Gary Snyder: Loputtomat vuoret ja joet
(suom. J.K.Ihalainen)
Palladium-kirjat, 2010
II
Kävellä kävelemällä
jalkojen alla maa kääntyy
Virrat ja vuoret eivät pysy koskaan samoina.
"Neljänkymmen
vuoden mittaisen kirjoittamisen ja elämisen tulos, Gary Snyderin
amerikkalainen eeppinen runo ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1996."
Sitaatti on Gary Snyderin kirjan Loputtomat vuoret ja joet takakannesta.
Gary Snyder aloitti Loputtomien vuorten ja jokien kirjoittamisen 1956
Marin-anissa ja löi sen loppuun pisteen vuoristomökissään Kitkitdizzessä
1996. Mutta voidaanko sanoa, että noin 150 sivuinen teos on vain yksi
runo, kun siinä on neljä osastoa ja suuri määrä yksittäisiä otsikoituja
runoja? Tässä tapauksessa: Kyllä voidaan.
Loputtomat
vuoret ja joet on synteesi siitä mitä Gary Snyder on elänyt kokenut ja
kirjoittanut ja koko 40 vuotta hän on kirjoittanut tätä yhtä kirjaa,
yhtä runoa, määrätietoisesti. Toki hän on samana aikana kirjoittanut ja
julkaissut muutakin, mutta tämä on hänen juttunsa: "Ihmisillä oli tapana
sanoa minulle tietävästi hymyillen, 'Vuoret ja joet on loputon', eikö
vain?" Minä en koskaan ajatellut niin. Maisemat ovat loputtomia omalla
tavallaan, mutta tiesin aikani tämän runon parissa lopulta päättyvän."
Tilaa on.
Mutta märkä musta sivellin
päättää liikkeensä
vetäytyy pois.
Snyderin
teoksen, runon, lähtökohtana on vanha kiinalainen käsikäärö,
tuntemattoman tekijän tussimaalaus kolmanneltatoista vuosisadalta.
Kiinalaista tussimaalausta kääröä avataan, luetaan vaihe vaiheelta
rullaa avaten ja toisesta päästä samalla sulkien ja niin avaa myös Gary
Snyder oman elämänsä polun, kuljetun matkan. Matka alkaa tavallaan
liftireissusta Valtatie 99 pitkin, mutta kuitenkin se laajenee
käsittämään koko ihmisen historian, maailmankuvan, sen käsityksen ja selitysyrityksen - ja vieläkin kauemmas:
Tuolla kävelemme ympäriinsä, ruokaa etsien,
juurta, linnunlaulua, siementä jota murskata
kiskoen, ansoittaen, pyydystäen,
töin tuskin tullaan toimeen.
Yön
valtatie 99 halki Kilpikonnamantereen. Sitä lähdetään liikkeelle.
Liftillä: "Viisikymmentä ryytynyttä intiaania/ koisaa bussiasemalla,/
mansikanpoimijat puhuvat kwakiutlia" (MT Vernon) "Yösadetta märkää
betonia ajovalot sokaisevat" (Tacoma) "Öljypumppu rikki moottori
leikannut kiinni" (Salem). Mutta salakavalasti kuvaan alkaa soluttautua
myös intiaaniviisautta, buddhalaista viisautta ja lopulta valtatie tai
koko Kilpikonnamanner ei vaeltajalle enää riitä.
Runoilijalla
on tekemistä Seattlessa, "kuunnella puhelinpylväiden humisevan vangita tasankosukkanauhakäärmeitä", tekemistä
Portlandissa, "juoda kirnupiimää", tekemistä Lookoutissa, "kääriytyä
peittoon kylmänä päivänä", tekemistä laivassa merellä "tehdä
suunnitelmia" ja tekemistä Kiotossa, "maata matoilla ja hikoilla
helteessä". Hän rakastuu ja menettää rakkauksia, on tavannut
mustahäntäisen preeriajäniksen ja tytön Elwbajoen sillalla. Hän
tutustuu siniseen taivaaseen ja maailmaan joka on puhdas kuin
Lasuurikivi, taivaansiniseen säteilevään Tathagataan.
Snyder
on torilla San Fransiscossa, Seattlessa, Saigonissa, Kathmandussa ja
Varanasissa. Hän siteeraa zeniläisiä munkkeja, ihmettelee
polttoainekorkin käyttöohjeita, saa äidiltään kirjeen, kuuntelee pöllön
huhuilua yössä ja miettii vuorten syntyä ja ekologiaa, Indusjoella hän
uhraa Taralle ja tutkii Milarepan kivitaloja.
Kunnes lopulta Maan runon jälkeen Snyder on löytämässä tilan sydämessä ja laulaa sutria hyönteisille erämaassa täynnä sydäntä:
Kävellä kävelemällä
jalan alla maa kääntyy
Virrat ja vuoret eivät pysy koskaan samoina
Ja
näin on kirjakäärö avattu ja suljettu kuin loputtomat vuoret ja joet
avaavat ja sulkevat ohilipuvasta kanootista näkymänsä. Koetusti,
aidosti, todesti kuten tämän neljänkymmenen mittaisen kirjoittamisen ja
koko elämänmittaisen vaelluksen ja kokemuksen pohjalta vain voi tehdä. Kunnes märkä musta sivellin päättää liikkeensä ja vetäytyy tästä runosta pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti