maanantai 11. helmikuuta 2013

Loputtomasti virtaavien vuorten ja jokien vaeltaja (osa II)

Gary Snyder: Loputtomat vuoret ja joet
(suom. J.K.Ihalainen)
Palladium-kirjat, 2010

II

Kävellä kävelemällä
       jalkojen alla    maa kääntyy
Virrat ja vuoret eivät pysy koskaan samoina.

"Neljänkymmen vuoden mittaisen kirjoittamisen ja elämisen tulos, Gary Snyderin amerikkalainen eeppinen runo ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1996." Sitaatti on Gary Snyderin kirjan Loputtomat vuoret ja joet takakannesta. Gary Snyder aloitti Loputtomien vuorten ja jokien kirjoittamisen 1956 Marin-anissa ja löi sen loppuun pisteen vuoristomökissään Kitkitdizzessä 1996. Mutta voidaanko sanoa, että noin 150 sivuinen teos on vain yksi runo, kun siinä on neljä osastoa ja suuri määrä yksittäisiä otsikoituja runoja? Tässä tapauksessa: Kyllä voidaan.

Loputtomat vuoret ja joet on synteesi siitä mitä Gary Snyder on elänyt kokenut ja kirjoittanut ja koko 40 vuotta hän on kirjoittanut tätä yhtä kirjaa, yhtä runoa, määrätietoisesti. Toki hän on samana aikana kirjoittanut ja julkaissut muutakin, mutta tämä on hänen juttunsa: "Ihmisillä oli tapana sanoa minulle tietävästi hymyillen, 'Vuoret ja joet on loputon', eikö vain?" Minä en koskaan ajatellut niin. Maisemat ovat loputtomia omalla tavallaan, mutta tiesin aikani tämän runon parissa lopulta päättyvän."

Tilaa on.
Mutta märkä musta sivellin
päättää liikkeensä
vetäytyy pois.

Snyderin teoksen, runon, lähtökohtana on vanha kiinalainen käsikäärö, tuntemattoman tekijän tussimaalaus kolmanneltatoista vuosisadalta. Kiinalaista tussimaalausta kääröä avataan, luetaan vaihe vaiheelta rullaa avaten ja toisesta päästä samalla sulkien ja niin avaa myös Gary Snyder oman elämänsä polun, kuljetun matkan. Matka alkaa tavallaan liftireissusta Valtatie 99 pitkin, mutta kuitenkin se laajenee käsittämään koko ihmisen historian, maailmankuvan, sen käsityksen ja selitysyrityksen - ja vieläkin kauemmas:

Tuolla kävelemme ympäriinsä, ruokaa etsien,
juurta, linnunlaulua, siementä jota murskata
kiskoen, ansoittaen, pyydystäen,
töin tuskin tullaan toimeen.

Yön valtatie 99 halki Kilpikonnamantereen. Sitä lähdetään liikkeelle. Liftillä: "Viisikymmentä ryytynyttä intiaania/ koisaa bussiasemalla,/ mansikanpoimijat puhuvat kwakiutlia" (MT Vernon) "Yösadetta märkää betonia ajovalot sokaisevat" (Tacoma) "Öljypumppu rikki moottori leikannut kiinni" (Salem). Mutta salakavalasti kuvaan alkaa soluttautua myös intiaaniviisautta, buddhalaista viisautta ja lopulta valtatie tai koko Kilpikonnamanner ei vaeltajalle enää riitä.

Runoilijalla on tekemistä Seattlessa, "kuunnella puhelinpylväiden humisevan vangita tasankosukkanauhakäärmeitä", tekemistä Portlandissa, "juoda kirnupiimää", tekemistä Lookoutissa, "kääriytyä peittoon kylmänä päivänä", tekemistä laivassa merellä "tehdä suunnitelmia" ja tekemistä Kiotossa, "maata matoilla ja hikoilla helteessä". Hän rakastuu ja menettää rakkauksia, on tavannut mustahäntäisen preeriajäniksen ja tytön Elwbajoen sillalla. Hän tutustuu siniseen taivaaseen ja maailmaan joka on puhdas kuin Lasuurikivi, taivaansiniseen säteilevään Tathagataan.

Snyder on torilla San Fransiscossa, Seattlessa, Saigonissa, Kathmandussa ja Varanasissa. Hän siteeraa zeniläisiä munkkeja, ihmettelee polttoainekorkin käyttöohjeita, saa äidiltään kirjeen, kuuntelee pöllön huhuilua yössä ja miettii vuorten syntyä ja ekologiaa, Indusjoella hän uhraa Taralle ja tutkii Milarepan kivitaloja.

Kunnes lopulta Maan runon jälkeen Snyder on löytämässä tilan sydämessä ja laulaa sutria hyönteisille erämaassa täynnä sydäntä:

Kävellä kävelemällä
      jalan alla    maa kääntyy
Virrat ja vuoret eivät pysy koskaan samoina

Ja näin on kirjakäärö avattu ja suljettu kuin loputtomat vuoret ja joet avaavat ja sulkevat ohilipuvasta kanootista näkymänsä. Koetusti, aidosti, todesti kuten tämän neljänkymmenen mittaisen kirjoittamisen ja koko elämänmittaisen vaelluksen ja kokemuksen pohjalta vain voi tehdä. Kunnes märkä musta sivellin päättää liikkeensä ja vetäytyy tästä runosta pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti