torstai 29. lokakuuta 2009

Valtio joka uppoaa mereen


Malediivit on maailman matalin valtio. Sen huiput eivät juuri kohoa yli 2,5 metriä merenpinnan yläpuolelle. Korkein vuorenhuippu nousee jyhkeänä 5 metrin korkeudelle merenpinnasta. Koko valtio tulee lähivuosikymmeninä uppoamaan ilmastonmuutoksen seurauksena mereen. Miten käy asukkaiden? Onko heidän tulevaisuudessaan mitään toivoa kysyttiin radion aamuhartaudessa.

Malediivit sijaitsee Intian valtameressä noin 800 kilometrin ja 130 km:n levyisellä alueella. Sen asukasluku on noin 148 000 asukasta (1979). Malediivit koostuu noin 2000 matalasta korallisaaresta, jotka ovat ryhmittyneet 12 atolliksi. Asukkaita on kuitenkin vain noin 220 saaressa. Pääasiassa kotitarvekalastajista koostuvasta kansasta suurin osa elää eristyneissä pikkukylissä kaukaisilla atolleilla.

Malediivit sijaitsee siis Intian valtameressä. Pohjoisessa rajana on Kahdeksan asteen kanaali, jonka toisella puolella on Intialle kuuluva Minicoyn saari. (Ja missäs se sitten on?) Atolleiksi ryhmittyneet saaret ovat Arabianmeren selänteen huippuja.

Malediivit itsenäistyi vuonna 1968, jolloin siitä tuli presidenttijohtoinen tasavalta. Maailman kehittymättömimpiin valtioihin kuuluvan Malediivien tärkeimmät elinkeinot ovat kalastuksen lisäksi merenkulku(!) ja matkailu. Atollien laguunit ja hiekkarannat houkuttelevat saarille runsaaasti turisteja. Suosittelenkin harkitsemaan matkaa Malediivien laguuneille ennen kuin ne uppoavat.

Malediivien bruttokansantuote oli vuonna 1980 vain 260 dollaria asukasta kohti. ”Malediivilaiset matkustavat harvoin toisille atolleille.”(GEO maantiedon suuri tietosanakirja) Malediiveilla jos missään tarvitaan nyt esirukouksia ja (tulevaisuuden) uskoa.
JK. Vasta tämän tekstin julkaisemisen jälkeen kuulin että Malediivien uppoamiseen ollaan jo varautumassa. Maan presidentti Mohamed Nasheed on ilmoittanut, että maan turismituloista aletaan säästää rahaa uuden kotimaan ostoa varten. Malediivien väestö suunnitellaan siirrettäväksi Australian mantereelle. Maanostot on tiettävästi jo aloitettu ja suunnitelmissa on siis kokonaisen 150 000 ihmistä käsittävän kansan siirtäminen turvaan ilmastonmuutoksen tuhoisilta seurauksilta. Miten he uudelle mantereelle sopeutuvat, se jää tulevaisuuden arvoitukset. Ja miten voitaisiin pelastaa 2000 uppoavaa saarta?
(JJK. Suomessahan uppoamassa ovat ainoastaan Helsinki, Turku, Pori, Oulu, Kemi ja muutama muu rannikkokaupunki.)

1 kommentti:

  1. Morjens Keijo!

    Hoksasin nimesi lukijasi, Oh-show-tah hoi-ne-ne:n blogista.

    Vinkki minusta: Orivesi 1986.

    T. Valtsu

    VastaaPoista