Kirjoja hyllystäni:
Jukka Pakkanen: Auruksen tapaus
Ehdin jo piintyä uskoon, että Erkki Ahonen on suomalaisessa tieteiskirjallisuudessa yksinäinen syvämatkaaja, että ennen ja jälkeen häntä vallitsee kotimaisessa Science fictionissa tähtien välinen autius, mustan aukon hiljainen kohina.
Tästä kuvitelmasta minut herätti äkillisesti Jukka Pakkasen romaani ”Auruksen tapaus”, jonka älyllinen kerronta avaa aivolohkoja yllättävän monella tasolla. Novellin ”Kalatieteilijän kuolema” pohjalta Pakkanen tässä romaanissa luotaa syvälle tajunnan sameita vesiä.
Kirjan päähenkilö Mitro Tell, tajuntakortistoija, häilyy uskon ja epäuskon, uskollisuuden ja vapauden rajoilla. Mitro Tellin vapauden uhkana on Yhteiskunta, joka selittämättömällä tavalla kontrolloi kaikkea. Ihmisistä on tullut yhteiskunnalle alistettuja välikappaleita. Ihmisten on alistuttava, jotta Yhteiskunta voi kehittyä. Mutta mihin suuntaan Yhteiskunta kehittyy? Sitä ei tunnu tietävän kukaan. Yhteiskunta käyttäytyy kuin hahmoton, itsenäinen kone.
Pinnallisella tasolla Mitro Tellkin hyväksyy tämän alistamisen, hänellä ei ole tarvetta kapinoida. Mutta hänen tiedonhalunsa ja älyllisyytensä on keskitason yläpuolella. Hänelle on annettu erikoisoikeuksia, pienimuotoista vapautta. Hetket yksinäisessä saaressa, teenkeitto, pienet nautinnon ilot, kaikki vapauteen viittaava johtaa epäilyyn. Ehkä hän sittenkin tiedostamattaan kaipaa vapautta, vastustaa yhteiskunnan kaikkialla valvovaa silmää.
Kysymys on Mitro Tellin kehityksestä, Yhteiskunnan paineiden ja oman pohjimmaisen tahdon ristiriidasta. Hänen tutkittavakseen annetaan vesitieteilijä Auruksen tapaus. Tiedemiehen, joka vähitellen eriytyy Yhteiskunnasta, sen tavoitteista riippumatta ryhtyy tutkimaan vedestä löytämiään uusia ominaisuuksia.
Auruksen kuolema on mysteeri, joka jollakin tasolla uhkasi Yhteiskuntaa. Vesitieteilijä on kuollut salaperäiseen itsetuhoon tai sitten on vedessä ilmennyt jotain uutta, mikä aiheuttaa Auruksen kuoleman.
Vesitieteilijän kuolema on monta päivää kestävä muutosprosessi, jonka aikana hänen kehonsa hitaasti muuttuu kalanmuotoiseksi ruumiiksi. Omalaatuisinta on kuitenkin se, että Yhteiskunta epäonnistuu yrittäessään tallentaa vesitieteilijä Auruksen tajuntaa. Kuoleman yhteydessä se häviää. Ja Mitro Tell saa tehtäväkseen Auruksen kadonneen tajunnan etsimisen.
Mitro Tellin saama tehtävä, samoin kuin koko Yhteiskunta, muuttuu vain merkityksettömäksi kehykseksi siinä kehityksessä, mikä tapahtuu tajuntakortistoijassa itsessään. Hänen perusoivalluksensa lähtee liikkeelle hänen isoisänsä isän J.A.Tellin – 1900-luvun lopulla eläneen toisinajattelevan tiedemiehen – ja veisitieteilijä Auruksen tapauksen yhteyksistä, hän laajentaa ne koskemaan itseään kapinallisen vapauden ja yhteiskunnallisen kontrollin välillä. Mihin hintaan yhteiskunnasta voidaan löytää tie ulos?
Pohjimmiltaan on merkityksetöntä se, mihin vuosisataan, mihin teknisen kehityksen aikakauteen ihmisen vapauden riisto ajoitetaan. Sijoittamalla kirjansa tapahtumat tulevaisuuteen Pakkanen vain onnistuu saamaan laajemman perspektiivin nykyhetken maailmankehitykseen.
Hän kuvaa sitä vääjäämättömyyttä, millä me olemme matkalla kohti Orwellin 1984 yhteiskuntaa. Miten yhteiskunta kehittyy kohti valvontajärjestelmää, missä yksilön perusvapauden riistäminen on yhteiskunnan säilymisen perusedellytys, ja miten yksilö voi sopeutua tällaiseen valvontaan.
Mutta jossakin lukemisen vaiheessa nousee mieleen myös voimakas epäilys: Onko Orwellin tai Pakkasen kuvaama Yhteiskunnan ylivalta sittenkään tulevaisuudessa? Mikä on yhteiskunnallinen tilanne tällä hetkellä? Joko me nyt elämme yltiödemokratian aikaa? Vai olemmeko vasta kulkemassa sitä kohti? Mikä on pohjimmiltaan meidän vapautemme? Miten pitkälle jaksamme elää ja vaikuttaa yhteiskunnallisen sidonnaisuuden ulkopuolella?
Nämä ovat olemassaolon peruskysymyksiä, joita meidän tulisi pohtia jatkuvasti, mutta mitä me loppujen lopuksi tulemme aivan liian harvoin ajatelleeksi. Oman vapautemme, luovan tajunnan puute meidät saa tarvitsemaan jotain Jukka Pakksen Auruksen tapausta. Ajatusten herättämiseksi kirjoja täytyy kirjoittaa.
Tajunnanvirta - Kivinen mantra 2/82
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti