Eddan jumalrunojen maailma

Eddan jumalrunojen juuret kaivautuvat syvälle menneisyyteen, islantilaisen muinaisrunouden maailmaan, pakanuuden ajan Skandinavian myyttiseen hämärään. Yksinkertaistettuna voisi sanoa, että Edda on viikinkien Kalevala viikinkiajalta. Ensimmäiset Eddan pohjana olevat kirjoitetut tekstit ovat peräisin 1200-luvulta.

Eddan runojen ensimmäinen tunnettu muistiinmerkitsijä on Snorri Storluson (1178 – 1241), jonka pääteoksina pidetään proosan ja mytologian oppikirjaa proosa-Eddaa sekä Norjan kuninkaiden kronikkaa Heimskrindia (suom. Kuningastarinoita). Käsikirjoituksissaan Snorri siteeraa laajalti myös runo-Eddaa, jonka alkuperäisin säilynyt käsikirjoitus Codex Regius 2365 on kirjoitettu muistiin 1200-luvun jälkipuoliskolla, siis vasta Snorrin kuoleman jälkeen.

Käsikirjoitus 2365 ei ole itsenäinen teos vaan kopio kahdesta aiemmasta käsikirjoituksesta, joita ei ole löydetty. Oliko jompikumpi niistä Snorrin kirjoittama? Islannin kansalle ja skandinaaveille Snorri Storlusonin nimi merkitsee joka tapauksessa samaa kuin Elias lönnrot meille.

Samoin kuin Kalevala ei myöskään Edda ole kenenkään yksittäisen henkilön runoilema eepos. Varmalta näyttää, että Eddan tekstit ovat alun perin suusta suuhun kulkeutunutta ja sukupolvelta toiselle periytyvää kansanrunoutta.

Kielitieteellisen tutkimuksen perusteella on voitu selvittää ainoastaan se, että Eddan runot kieltä, jota puhuttiin viikinkiajalla 800 – 1050 ja tämän jälkeisenä aikana Norjassa, Islannissa ja Norjan ”alusmaissa”.

Eräät historialliset yksityiskohdat viittaavat siihen, että Eddan runot ovat syntyneet yli 1000 vuoden kuluessa 400- ja 1600-luvun välisenä aikana, valtaosaltaan ilmeisesti kuitenkin viikinkiaikana. Ei voida myöskään sanoa, että Eddan runot olisivat alkuperältään nimenomaan islantilaista runoutta. Ainakin yksi Eddan runoista on alkuperältään grönlantilainen ja koko Eddan juuret kasvavat yhtä hyvin Norjassa kuin Islannissa.

Islanti asutettiin Norjasta käsin vasta 800-luvun loppupuolella. Kun Harald Kaunotukka vuonna 872 voitti Hafsjordin meritaistelun ja alisti valtaansa miltei koko Norjan, lähtivät monet suurmiehet maasta. Heitä siirtyi Tanskaan ja jopa Ranskaan, mutta eniten maastamuuttajia lähti Islantiin. Lähtiessään he veivät mukanaan myös arvokkaan henkisen omaisuuden, yhteisgermaanisen kansanperinteen.

Sankarirunot ja jumalrunot

Eddan runot voidaan jakaa kahteen päätyyppiin, Sankarirunoihin ja Jumalrunoihin. Tämän ryhmityksen mukaan ne on myös suomennettu erillisiksi eepoksiksi.

Eddan sankarirunot ovat kansan historiankirjoitusta runomuodossa, ne sisältävät muistoja ja heijastumia germaanikansan ikivanhasta menneisyydestä, dramaattisista vaiheista, joita elettiin kauan ennen kuin niitä osattiin vielä kirjoittaa muistiin.

Eddan sankarirunojen joukossa keskeinen runosarja on Völsungrien ja Gjukungrien vaiheista kertovat runot, joilla on myöhempi muinaissaksalainen paralleeli: Nibelungenlaulu. Runoissa viitataan tapahtumiin, joiden keskeinen henkilö on kuningas Sigibert II. Sigibert sai surmansa vuonna 575 jouduttuaan veljensä Chilperikin puolison Fredelungan vihan kohteeksi. Samoin runoissa viitataan vuonna 437 tapahtuneeseen taisteluun, jossa hunnit voittivat Reininmaalla asuvat burgundit, joita johti heidän kuninkaansa Cundicarius, Eddassa Gunnarr.

Kansainvaellusten alkuaikojen tapahtumia heijastelevat kaksi viimeistä Codex Regiuksen runoa, Gudrunin yllytys ja Hamditin laulu. Niissä esiintyy itägoottien kuningas, mahtava Ermanarik, joka noin vuonna 376 haavoittuneena ja hunnien ahdistelemana riisti itseltään hengen – runoissa hänen nimensä on Jörmunrekkr, julmuri.

Eddan jumalrunot sisältävät viikinkien luomiskertomuksen ja maailmanselityksen. Edda ei kuitenkaan muodosta yhtenäistä eeposta Homeroksen Iliaan ja Odysseuksen tai Lönnrotin Kalevalan tavoin. Edda koostuu joukosta erillisiä runoja joissa usein viitataan samoihin henkilöihin ja tapahtumiin. Eddan jumalrunojenkin sisältö on hyvin vaihteleva, jopa hajanainen.

Majesteettisen alkurunon Näkijättären ennustuksen luomiskertomuksesta ja maailmanlopputunnelmista siirrytään opetusrunoihin, sananlaskuihin, jumalten ja jättiläisten välisiin sanasotiin ja rakkausseikkailuihin tai jopa jumalalliseen skandaalikronikkaan. Kreikkalaisten jumalten tavoin myös viikinkijumalat ovat luonteeltaan hyvin inhimillisiä.

Jumalrunojen maailmanselitys

Eddan maailmanselitys on poimittavissa lähinnä kolmesta runosta: Näkijättären ennustuksesta, Vaftrudinirin runosta ja Grimnirin runosta. Itse otin runokollaasin ”Jumalat puhuvat öisin” -käsikirjoituksen pohjaksi näiden lisäksi ennustusrunon Baldrin unet sekä rakkauskertomuksen ja kosiomatkaa kuvaavan Skirnirin runon.

Alussa oli vain tyhjyys, valtava kita, Ginnungapap. Sana merkitsee maagisten voimien täyttämää alkutilaa. Siellä syntyi Ymir-jättiläinen, maailman ensimmäinen elävä olento, kaksineuvoinen kantaisä. Vaftrudrinin runo väittää hänen syntyneen siitä myrkystä, jota Elivagar-vedet loiskuivat. Ymir puolestaan synnytti yksinään jättiläissuvun, ’huurretursaat’, joiden jälkeläisiä jumalrunoissa elävät jättiläiset ovat.

Ymiriä ruokki Audhumla-lehmä, kuurasta syntynyt. Kun tämä lehmä nuoleskeli kuuran peittämiä kiviä, tuli kivistä esiin Buri niminen miespuolinen olento. Burin poika Borr nai jättiläisneidon ja heidän lapsiaan olivat veljekset Odinn, Vili ja Ve. Näistä tulivat ensimmäiset jumalat, aasat.

Näkijättären ennustuksen mukaan Borrin pojat kohottivat pohjan, nostivat maan merestä ja määräsivät taivaankappaleiden paikat. Vaftrudnirin runo ja Grimnirin runo kertovat, että maailman luomiseksi surmattiin Ymir-jättiläinen. Hänen lihastaan tehtiin maa, luista vuoret, verestä meri, kallosta taivas, otsasta pilvet taivaalle. Hänen kulmakarvoistaan luotiin Midgardr, keskinen maailma. Luotiin suuri joukko kääpiöitä ja viimeiseksi ensimmäinen ihmispari Askr ja Embla. Snorri selittää että ihmiset luotiin puista. Askr merkitsee saarnia, Embla jalavaa.

Jumalten asuinalue Asgardr sijaitsi alkujaan Midgardrin lähellä ikään kuin siirtokuntana, mutta myöhemmässä ajattelussa se sijoitettiin taivaalle.

Yhdeksän maailmaa

Maailmoita oli luvultaan yhdeksän. Ihmisten maailman ohella oli kaksi jumalmaailmaa, aasojen ja vaanien maailmat. Vaanit olivat kasvullisuuteen ja hedelmällisyyteen liittyviä jumaluuksia, joita Skandinaviassa on palvottu ennen aasauskonnon maahantuloa.

Näkijättären ennustus kertoo aasain ja vaanien sodasta, ensimmäisestä sodasta, jonka jälkeen osapuolet jakoivat keskenään vallan. Njörd-jumala, vaani, jäi aasojen joukkoon ja hänen lapsensa, hedelmällisyyden jumala Freyr ja rakkauden jumalatar Freyja, olivat kunnioitettuja jumaluuksia.

Vaaneja lähellä olivat haltiat, alfit. Heillä oli oma maailmansa, kaksikin maailmaa, sillä heitä oli kahta laatua, valoisia ja ns. mustia haltioita, jotka kuuluivat pahantahtoisiin demoneihin. Kääpiöiden maailma oli maan alla. He asuivat luolissa ja takoivat jalokiviä ja koruja jumalillekin.

Jossakin idän suunnassa oli jättiläisten maailma. Thorr-jumala kävi siellä usein heitä vasaroineen kurittamassa. Odinn matkasi jättiläisten maailmaan mittaamaan tietojaan viisaan Vaftrudnirin kanssa. Kaikki jättiläiset eivät välttämättä olleet pahoja. Runot kertovat eräistä kauniista jättiläisneidoista, jotka tulivat jumalten puolisoksi.

Jättiläissukua oli myös Odinnin ottopoika Loki, joka maailmanlopun lähestyessä oli hirvittävine poikineen käyvä jumalten kimppuun. Lokin poikia olivat iso Fenrir-susi, joka maailmanloppuun asti makasi kahlittuna virran suussa, sekä Midgardsorm, Maailmankäärme, joka itse asiassa kuului kosmiseen järjestelmään: viimeiseen asti se vesien alla maaten ympäröi ihmisten maailmaa mahtavan vyön tavoin.

Pohjoinen oli idän ohella paha ilmansuunta. Runot sijoittivat sinne joskus jättiläisiäkin, mutta varsinaisesti siellä sijaitsi Hel, kuoleman valtakunta. Sen valtiatar, joka myös oli nimeltään Hel, oli Lokin tytär. Hänen Manalansa alla oli vielä syvempi vainajala, Nilfhel, jonkinlainen syvä helvetti. Heliin joutuivat tauteihin ja vanhuuteen kuolleet, sodassa kaatuneet Odinn kokosi saliinsa Valhölliin, jossa he viettivät aikaansa viimeistä taistelua odottaen.

Etelää skandinaavit eivät yleensä ajatelleet jättiläisten asuinsijaksi. Siellä vallitsi tulen demoni Surtr, joka maailmanlopun koittaessa oli pääsevä valloilleen.

Yggdrasill – maailmanpuu

Kaikkia yhdeksää maailmaa suojasi mahtava puu, pyhän elämänveden kostuttama ja elämänantaja. Se kasvoi kaikkeuden keskuksessa. Sen latva ulottui jumalten asumuksiin ja juuret ulottuivat syvälle maan alle, Heliin asti. Se oli iäti viherjöidä saarni, Yggdrasill.

Yggdrasill on pohjoisen mytologian suurenmoisimpia kuvitelmia. Nimi merkitsee Yggrin eli Odinnin ratsua ja viittaa taruun, jonka mukaan Odinn oli ripustettuna tähän puuhun eräänlaisessa mysteerivihkimyksessä. Puun juurella oli lähde, jossa oli Mimir-jättiläisen puhuva pää. Mimir oli ylen viisas, Odinn sai häneltä neuvoja. Alkujaan hän lienee ollut veden henki. Puun alle oli kätketty myös se torvi, jolla puhalletaan kerran kutsu viimeiseen taisteluun.

Yggdrasillin vierellä asuivat suuret nornat, kolme kohtalotarta. He olivat itse jumaltenkin yläpuolella. He kaiversivat puuta, he laikkasivat riimuja, he jakoivat elämänosat. Heidän nimensä olivat Urdr ’Menneisyys’, Verdandi ’Nykyisyys’ ja Skuld ’Tulevaisuus’.

Yggdrasillin latvassa istuu kotka ja sen juurella on joukko käärmeitä. Pahin niistä on Nidhöggr, hirvittävä ruumiita syövä lohikäärme, joka nakertaa elämänpuun juurta. Sekä kotka että käärme esiintyvät monien kansojen elämänpuu-tarinoissa, kotka ylimmän voiman edustajana, käärme syvyydessä piileviä voimia edustaen.

Viikinkien jumalat

Viikinkien jumalista tärkeimmät olivat Odinn, Thorr ja Freyr. Odinn oli ylin. Hän oli sodan ja sotureiden jumala. Sotureille hän neuvoi kiilanmuotoisen taistelujärjestyksen, saattoi lainata suosikeilleen miekan tai keihäänsä. Soturit turvasivat häneen kuolemansa hetkellä ja toivoivat pääsevänsä Valhölliin.

Odinn oli myös runoilijoiden jumala: hän oli hankkinut ihmisten ja jumalten käytettäväksi innoitusta antavan siman ja itse sitä juonut. Hän oli suuri maagikko, osasi samanoida ja hallitsi riimut sekä osasi lukea niihin liittyvät loitsut. Hän oli aina etsimässä tietoa ja pystyi tunkeutumaan jopa manalan salaisuuksiin, seurasi hirtettyjä ja manasi vainajia puhumaan. Hänessä oli demonisia piirteitä. Tämän lisäksi hän etsi innokkaasti rakkausseikkailuja ja oli etevä naamioituja. Hänellä oli lukemattomia nimiä, jotka viittasivat hänen eri ominaisuuksiinsa.

Thorr oli ukkosen jumala ja samalla ihmisten väkevä turva. Hän oli herkkä suuttumaan ja silloin Thorr sinkosi vasaransa, taivas jyrähteli, maa järkkyi. Thorr piti jättiläiset kurissa ja taisteli demoneja vastaan. Hän varjeli myös hautojen rauhaa: joistakin hautakivistä on löydetty vasaran kuvia ja vasara oli Thorrin ase. Kristinuskon tunkeutuessa sotaisena Norjaan ihmiset turvautuivat lähinnä Thorriin: hänen vasaransa vastasi kristittyjen ristiä.

Freyr, vaani, Njördrin poika, oli hedelmällisyyden jumala. Hän hallitsi sadetta ja päivänpaistetta , antoi ihmisille onnea ja rikkautta. Häntä ylistettiin rauhan jumalana, mutta hän oli myös urhea soturi. Viikinkiajan tarustossa kerrotaan Freyrin takoneen kultaharjaksisen karjun, jonka loiste valaisi koko yön. Lisäksi hän omisti ihmeellisen laivan, jolla oli ainainen myötätuuli ja jonka saattoi taittaa kokoon niin pieneksi, että se mahtui taskuun.

Edda-runoissa Freyr esiintyy vain yhdessä runossa, Skirnirin runossa ja siinäkin sivuosassa. Skirnir tekee rakkaudesta riutuvan Freyrin puolesta kosiomatkan, kosii jättiläisen tytärtä Gerdriä. Freyrin ja Gerdrin yhtymisen arvellaan kuvaavan vuosittaista kulttimenoa, hedelmällisyysriittiä, josta käytetään nimitystä Hieros gamos, pyhät häät.

Jumalattarista tärkeimmät olivat Frigg ja Freyja. Frigg oli aasatar, jumaläiti, Odinnin puoliso. Alkujaan hän oli avioliiton suojelijatar. Hän näki Odinnin tavoin tulevat asiat. Freyja, Freyrin sisar oli vaanien sukua. Hänestä kerrotaan, että jättiläisetkin tavoittelivat häntä ja hän oli ollut jättiläisten vallassakin. Hän oli itkien joutunut etsimään miestään Odria. Hän valitsi luokseen puolet kaatuneista, Odinnin valitessa toiset puolet Valhölliin.

Maailman ja jumalten tuho

Näkijättären ennustuksen ja koko Eddan jumalrunojen vaikuttavimpia kohtauksia on maailmanlopun kuvaus. Maailmanloppu on odotettu, ennustettu viisaalle Odinnille, kohtalonomainen ja väistämätön jumalten tuhon ja tuomion päivä.

Luonnottoman pitkä talvi, Fimbulvetr, jättää eloon yhden ainoan ihmisparin. Fenrir-susi pääsee irti, sen pojat, kaksi sutta nielevät auringon ja kuun. Loki pääsee kahleistaan, jättiläiset saapuvat suurena joukkona taisteluun jumalia vastaan. Surtr lähtee liikkeelle tulta levittäen. Muspeirin pojat, tulevat demonit, ratsastavat pimeän metsän halki. Odinnin hallin kaikki 540 ovea avautuvat ja Odinnin soturit ratsastavat kohtaamaan vihollisen hyökkäystä. Koko maailma on myllerryksessä.

Kun taistelu lopulta päättyy, ovat sekä hyökkääjät että puolustajat saaneet surmansa, elämänpuu on palanut ja koko kosmos tuhoutunut. Mutta Näkijättären ennustuksen loppu on optimistinen: maailma syntyy uudestaan, jumalat pelaavat jälleen lautapeliään ja uusi maailma on edellistä lempeämpi.

Lähteet:

Eddan jumalrunot

Eddan sankarirunot

Esipuheet ja suomennos Aale Tynni