lauantai 24. helmikuuta 2018

Jämsä 1918 - Sisällissodan surullisimmat lehdet osa 6

Vuoden 1918 tapahtumat jättivät syvät haavat

Sisällissodan jälkeen kansa oli Suomessa ja tottakai myös Jämsässä kahtia jakaantunut. Mutta joko nyt sisällissodan tapahtumia voidaan käsitellä kiirkottomasti historiana, kysyy Risto Hakola esseesarjansa kuudennessa ja viimeisessä osassa, joka nyt tiivistelmänä.
                                      VI
"Manninen oli sama mies, jonka ruumiin sitten vaimo oli maasta kaivanut, kun ruumis oli jätetty liian lähelle maan pintaa, koska sille edeltäpäin ei oltu hautaa tilattu. Todistaja (haudankaivaja Mäkinen) vakuutti kyynelsilmin, että hän ainoastaan pakotuksesta oli ollut teloituksissa mukana ja ettei hän mitään vainajilta ollut ryöstänyt."

Mäkinen antoi lausuntonsa alkusyksystä 1918, kun senaattori, asianajaja Ruusuvaara ja yksityisetsivä Johansson tulivat Helsingistä Jämsään tutkimaan punaisten katoamisia. Kaksikon oli kutsunut tilanomistaja Joonas Vuolle-Apiala, joka oli talvella ollut valkoisten sotaretkellä. Keväällä hänet oli valittu suojeluskunnan esikunnan  päälliköksi. Vuolle-Apiala oli joutunut tilanteeseen, jossa punaisten vaimot olivat kyselleet kadonneiden miestensä perään.

Alun perin suojeluskunnan esikunta antoi Ruusuvaaralle tehtävänannon katoamisten toteamiseksi, jotta kadonneiden omaiset voisivat ryhtyä järjestämään asioita, joihin kuolema milloinkin antaa aihetta. Kesken kuulustelujen Johannes Fromm oli häipynyt Jämsästä, kun hän oli jonkin verran kertonut ampumisista.

Jämsän vuoden 1918 tapahtumat nousivat laajemmin esiin historiatutkimuksessa vuonna 1967, kun Jaakko Paavolaisen kirja "Valkoinen terrori" ilmestyi. Vuotta aiemmin Paavolaiselta oli ilmestynyt kirja "Punainen terrori", joten molemmat puolet tulivat kyllä käsiteltyä.

Vuonna 2001 pystytettiin Jämsän kirkkomaalle kaksiosainen Rauhan ja sovinnon muistomerkki koskien vuoden 1918 tapahtumia.

perjantai 23. helmikuuta 2018

Jämsä 1918 - Sisällissodan surullisimmat lehdet osa 5

Opettaja Kaarlo Isomäen tarina

Jämsän vuoden 1918 tapahtumat sisältävät kymmeniä kuolemaan johtaneita kärsimysnäytelmiä. Opettaja Kaarlo Isomäki selvisi kuitenkin murhayrityksestä hengissä ja julkaisi vuonna 1920 pienoisromaanin Henkipattona. Risto Hakolan esseesarjan viides osa tiivistelmänä.
                    V
"Kansliassa tapaan kotipitäjäni miehen, entisiltä kauhun päiviltä tutun S:n (Jalmari Saari). Tervehtiessäni kääntää hän katseensa sivulle. S:n apuri F (Johannes From) mittaa rauhattomana lattiaa miekan kärjen matalalta varrelta viiltäessä maahan.

Jämsäläinen vanki Laine (August) on myöskin noudettu sellistä kansliaan. Käsirautoihin kytkettynä yritän sopertaa. 'Miksi kohtelette kuin suurta pahantekijää?'"

Edellä mainittu on katkelma opettaja Kaarlo Isomäen vuonna 1920 julkaistusta pienoisromaanista Henkipattona. Isomäki pääsi pakenemaan kuin ihmeen kautta teloittajaltaan Rummin Jussilta Kokkolassa ja lähti käymään oikeutta Jalmari Saarta ja Johannes Frommia vastaan.

Isomäen selviytymisen ansiosta Saari ja From katsottiin syyllisiksi August Laineen murhaan ja Kaarlo Isomäen murhan yritykseen, vaikka heidfät Svinhuvudin armahduslain nojalla armahdettiin. Joka tapauksessa Saari, From ja Kärkölän murhista syytetty Veikko Sippola olivat ainoat, jotka sisällissodan tapahtumista joutuivat oikeuden eteen koko Suomessa.

Isomäki vangittii Jämsässä, vaikka hän oli puoluekannaltaan nuorsuomalainen. Mitä ilmeisimmin hänet vangittiin puhtaasti henkilökohtaisista syistä. Isomäen työpaikka oli Jämsänkosken koulu ja sen johtokunnan puheenjohtaja, suojeluskunnan esikunnan jäsen Jari Grönholm oli vahvasti eri mieltä koulun kehittämisestä.

Isomäki siirrettiin Jämsästä Jyväskylään, josta hänet siirrettiin Kokkolaan vankileirille. Samalla leirillä oli myös helmikuun alkupuolella vangittu työväenyhdistyksen sihteeri August Laine.

Jämsästä Kokkolaan ei kuitenkaan selitystä Isomäen ja Laineen tapauksista. Viikkoa myöhemmin Saaren Jallu ja Frommin Jussi tulivat kuitenkin hakemaan Lainetta muka kuulusteluihin. Todellisuudessa Laine ja Isomäki kuljetettiin Elisabethin metsiin teloitettavaksi, mutta kuin ihmeen kaupalla Isomäki onnistui pakenemaan Fromilta ja kokkolalaiselta vanginvartijalta metsään.

Isomäki piileskeli kolme kuukautta metsissä. Hän pysyi hengissä syöden marjoja, juuria, jätteitä ja muita metsän antimia. Lopulta hän riutuneena päätyi Petäjäveden suojeluskunnan haltuun. Petäjävedeltä hänen opettajaystävänsä Viljo Hirsjärvi ja Jämsän yksi mahtimie, tilanomistaja Joonas Vuolle-Apiala avustivat hänet Helsinkiin sairaalaan.

Vaikka Isomäen teloittamiessa Saari ja From vetivät vesiperän, niin samalla Pohjanmaan kierroksella kaksikko haki Jämsässä vangitut työväenliikkeen "tekijämiehet" Hugo Hartenin, Herman Salmelan ja Samuli Lehtisen ja teloittivat heidät Seinäjoella.

Millä valtuudella Saari ja From Pohjanmaan retkelleen lähtivät? Oikeuskäsittelyssä suojeluskunnan esikunta kiisti, että se olisi lähettänyt Saaren ja Fromin Kokkolaan. Toisaalta he kuittasivat esikunnalta matka- ja päivärahat kymmeneltä päivältä toukokuun 21. päivänä.

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Jämsä 1918 - Sisällissodan surullisimmat lehdet osa 4

Jämsän teloitusten päätekijät Saaren Jalluineen ja Rummin Jusseineen ovat olleet tiedossa jo sisällissotavuodesta lähtien. Mutta kuinka laajalle ulottuu vastuu kirkon kellutapulin murhista ulottuu, sitä historiankirjoitus ei yksiselitteidesti ole kyennyt eikä kykenekään selvittämään. Tiivistelmä Risto Hakolan essee-sarjan neljännestä osasta.
                                            IV
"Jalmari Saari ja muut ampujat olivat kieltäneet todistajaa kylillä puhumasta, ettei niistä kylillä huhuttaisi, mitä määräystä todistaja oli näihin saakka noudattanutkin ja vakuuttanut niille kymmenille henkilöille, jotka omiaan olivat olleet todistajalta kysymässä, ei mitään tietävänsä, mutta kun asiasta näytti tulevan virallisesti kysymys, ei todistaja tahtonut todisteita salaamalla tekeytyä osalliseksi rikoksiin, joita hän sydämestään oli koko ajan inhonnut.

Hautojen kaivamisesta ja ruumiiden kuljettamisen avustamisesta oli todistaja sittemmin saanut maksun Jämsän pitäjän silloisen suojeluskunnan jäseneltä, pankinjohtaja Bruno Tahvanaiselta, joka oli kirjoittanut todistuksen niin, ettei siinä ollut näkynyt millaisia toimia palkkio koski. Todistaja ei ollut kysynyt, millä oikeudella vankeja surmattiin, vaan otaksui sen tapahtuvan jonkin oikeuden päätöksen perusteella, vaikka todistaja toiselta puolen ei tiennyt mitään oikeutta niihin aikoihin paikkakunnalla toimineen."

Haudankaivaja Mäkisen valaehtoisesta kertomuksesta käy ilmi, että öisistä teloituksista ei saanut puhua, ne tehtiin niin salassa kuin mahdollista, suojeluskunnan esikunnan jäsen maksoi haudankaivajalle, mutta suorituksesta ei näkynyt maksun aihetta, minkään oikeuden, edes löyhän kenttäoikeuden olemassaolosta ei ollut mitään hajua. Mutta mellastivatko Saaren Jallu ja kumppanit miten halusivat, oma-aloitteisesti ja mielivaltaisesti?

Historiotsija Jaakko Paavolaisen mukaan luonnollisimmalta tuntuu lähteä siitä, että teloitustoiminta pohjautui tietyn jämsäläisen 'sisärenkaan' , joka ainakin osaksi oli sama kuin suojeluskunnan esikunta, päätökseen, jonka tarkoituksena oli puhdistaa paikkakunta potentiaalisesta kapina-aineksesta.

Jukka Rislakin mukaan kyseessä oli pitäjän sisäinen laaja ja määrätietoinen yhteiskunnallinen puhdistus, joka toteutui paikallisin päätöksin ja vastuu kuului laajahkolle paikalliselle johtoryhmälle.

Tutkija Marko Tikka päättelee toisin, että puhdistus muuttui nopeasti Rummin Jussin ja Saaren Jallun henkilökohtaisten vihamiesten järjettömäksi tappamiseksi ja teurastukseksi, joka toteutettiin pääosin tekaistuin tai täysin järjettömin perustein. Kuitenkin Risto Hakolan mukaan ajatus siitä, että Saarern Jallun joukkio olisi mellastanut Jämsän esivallan, siis tuolloin suojeluskunnan esikunnan, tietämättä on mahdoton. 

Jämsänkoskelainen opettajatar Aurora Vuolle-Apiala kävi maalis-huhtikuun vaihteessa  tivaamassa Jalamari Saarelta kävi maalis-huhtikuun vaihteessa tivaamassa Jalmari Saarelta, oliko teloitushuhuissa perää ja varoitti myös tappamasta enää ketään. Kirkkoherra Johan Hovilaiselta opettajatar kävi kysymässä tietääkö tämä, että seurakunnan kellotapulia ja hautausmaata käytettiin teloituspaikkana. Hovilainen sanoi asiasta ikäväkseen kuulleensa, mutta olevansa sen suhteen silloisissa oloissa voimaton ja pyytänyt opettajatartakin olemaan asiaan sekaantumatta.

Ampumisen jälkeisinä aamuina oli todistaja (haudankaivaja Mäkinen) käynyt kertomassa kirkkoherralle montako kunakin yönä oli ammuttu ja kirkkoherra oli kirjoittanut ammuttujen määrän muistiin. ettei hän voinut tehdä asialle muuta kuin että hän jälkeenpäin kaikessa hiljaisuudessa kävi siunaamassa nuo 70 ruumista.

Ammuttavat olivat yleensä teloituspaikalle tuotaessa rukoilleet Jumalaa ja teloittajilta armoa, mutta armoa ei kenellekään annettu. Erittäin järkyttävän vaikutuksen todistaja, haudankaivaja Mäkiseen oli tehnyt Linda Hartenin surmaaminen. Tämä oli polvillaan rukoillut, että säästäisivät hänen henkensä edes viiden pienen lapsen vuoksi, mutta armoa ei hänellekään annettu.

tiistai 20. helmikuuta 2018

Jämsä 1918 - Sisällissodan surullisimmat lehdet osa 3

Saaren Jallu, Rummin Jussi ja Sippola surmatöissä

Jämsän valkoisen terrorin toteuttajista tuli legendaarisia hahmoja punaisten keskuudessa. Myös valkoinen puoli antoi valkoiselle terrorille jämsäläiset kasvot, ehkä suunnatakseen huomion terrorista yleensä "terrorin sairastuttamiin poikkeusyksilöihin". Jopa Tampereen vapaudenpatsas sai punaisilta  pilkkanimen Rummin Jussi. Tiivistelmä Risto Hakolan artikkelisarjan kolmannesta osasta.
                                                 III
"Saaren määräyksestä oli todistaja ollut teloituksissa läsnä, mutta vastenmielistä kuin toimitus oli, ei Mäkinen voinut sanoa, kuka kulloinkin vankeja surmasi, eikä todistaja edes kaikkia ampujia tuntenut, kun olivat vieraan seurakunnan miehiä.

Jalamari Saaren ja Juho Frommin (Rummin-Jussi) oli todistaja ainakin nähnyt ampumassa, samoin kuin Isolukkariksi kutsutun miehen ja arvattavasti Veikko Sippolankin.

Vangit olivat ammuttaviksi tuotaessa ollut kytketyt käsiraudoilla yhteen ja näin  ollen  usein toinen saanut odottaa, kunnes toveri ensin oli tapettu. Päällysvaatteita ei vangeilla ammuttavaksi tuotaessa ollut, mutta ammutuilta oli niiltä, joilla paremmat kengät oli jalassa, jalkineet otettu ennen hautaamista pois."

Punaisten johtohenkilöiden pidätyksen jälkeen melko pian, helmikuun puolivälin tienoilla, alkoivat Jämsässä punaisten tai sellaisiksi leimattujen murhat. Puhdistusten kaava oli seuraava: henkilöiden vangitseminen aseiden tai asiapapereiden etsimisen yhteydessä, vankien säilyttäminen Saaren talossa, vangittujen kuulustelut, toisinaan kidutukset "tunnustusten" saamiseksi ja teloitukset, ensin Saaren kartanon mailla, sittemmin kirkon kellotapulissa ja myöhemmin hautausmaalla joukkohautaan. Konkreettisten murhaamisten toteuttajana oli pääasiassa yllä mainittu nelikko.

Saari oli jämsäläinen ison talon isäntä ja poikamies, sisällissodan aikaan 45-vuotias ja suojeluskunnan esikunnan jäsen. Hänen henkilöhistoriastaan tiedetään pitkäaikainen ja leppymätön viha työväenaatetta kohtaan.

Miksi jämsäläisest Johannes Fromista sitten tuli reilun parinkympin ikäisenä "tyypillinen luokkaloikkari" ja kylmäverinen teloittaja, "Rummin Jussi", josta väsäiltiin arkkiveisuja. Jussin elämästä tiedetään, että hänestä tuli lapsena orpo ja hän eli lapsuutensa ja nuoruutensa huutolaisena. Ennen sisällissotaa hän oli ottanut osaa työväenliikkeen toimintaan luennoilla ja kursseilla. Oliko hänellä tarve uulua johonkin, jossa pääsi "toteuttamaan" luontoaan tai kostamaan koko ihmiskunnalle kaltoin kohtelunsa?

Kolmikymppinen Veikko Sippola tuli Jämsään rintamalionjojen läpi Kärkölästä ja Tyko Isolukkari Lammilta. Sippola oli lähtöisin Pohjanmaalta ja hänestä tiedetään ennen sotaa leppymärön viha "punikkeja" kohtaan ja epäonnistuminen rakennusmiehenä Helsingissä. Sippola toimi Jämsässä vangitsijana, kuulustelijana ja aktiivisena teloittajana. Maaliskuun alkupuolella hänet mainitaan Korpilahden suojeluskunnan päällikkönä ja lisäksi hän osallistui Tampereen valtaukseen. Missä Sippola liikkuikin, siellä syntyi ruumiita, myös korpilahtelaisia ammuttiin.

Saari ja Sippola joutuivat, oikeastaan ainoana valkoisena Suomessa oikeuteen sisällissodan aikaisista tapahtumista, Sippola tosin kesän 1918 Kärkölän murhista. Saari oli syytettynä Kokkolassa toukokuussa 1918 tapahtuneesta jämsäläisen August Laineen murhan yllytyksestä ja jämsänkoskelaisen opettaja Kaarlo Isomäen murhayritykseen yllytyksestä. Rummin Jussi joutui oikeuden eteen kymmenen vuotta tapahtumien jälkeen syytteistä Laineen murhaan ja Isomäen murhan yritykseen. Syytetyistä Saari tuomittiin elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen, mutta kaikki syytetyt vapautettiin lopulta ns. Svinhufvudin armahduslain nojalla.

maanantai 19. helmikuuta 2018

Jämsä 1918 - Sisällissodan surullisimmat lehdet osa 2

Vaikka Jämsässä sisällissodan veritekojen aikaan ei varsinaista punakaartia toiminutkaan, teloitusten taustalta löytyy samoja syitä kuin yleisemmin Suomessa kansan repeytyessä kahtia jo 1917 alkaneiden tapahtumien seurauksena. Jämsäläinen yhdyskunta oli voimakkaasti kahtia jakautunut jo ennen sotaa ja ilmapiiri oli kireä vuoden 1917 kuohunnassa. Risto Hakolan esseesarjan toinen osa tiivistelmänä:
                                                          II
"Lakkolaisten enemmistön muodostivatkin, ei suinkaan maanviljelyksessä työskentelevät, vaan käsityöläisten ja heidän oppipoikiensa kanssa nopeasti paikalle kasvanut huligaanijoukko, jota voimakkaasti tuki läheisen Jämsänkosken tehtaan huonoin irtoaines."

Edellä kuvattu on katkelma jämsäläisen tilallisen ja suojeluskuntalaisen Harry Palmrothin muistelmista.

Jämsä 1917 oli kuin Etelä-Suomi pienoiskoossa, sekoitus suurtilallisten, Jämsän "komiittien" ja torppareiden sekä vielä vähempi väkisten agraariyhdyskuntaa ja nousevaa teollisuutta. Jämsänkosken tehtailla työskenteli satamäärin työläisiä, jotka perheineen asuivat pienissä mökeissä viheliäisten kujaisten kujien varrella.

Kuohunta kulki käsi kädessä valtakunnallisen kehityksen kanssa. Jo keväällä ja alkukesästä 1917 ilmapiiri kiristyi. Kevään maatalouslakoissa työläiset vaativat kahdeksan tunnin työpäivää. Paikallisia tunteita nostatti Ylä-Apialan tilan Perälän torpan häätö, jota vaadittiin peruutettavaksi. Häädön suorittanut isäntä Armas Raitio. paikallisen suojeluskunnan esikuntaan kuulunut tilallinen, ilmoitti työväen lähetystölle, että on valmis heittämään henkensä mieluummin kuin korjauttamaan alas revityttämänsä torpan ikkunat, ovet ja savupiipun.

Marraskuun suurlakon kuohunnassa noin 70 jämsänkoskelaista puinakaartilaista marssi Jämsään lopettamaan väkipakolla Kansallistalolla pidetyt käräjät, joissa käsiteltiin torpparihäätöjä. Mukaan liittyi joukko jämsäläisiä, kaartilaiset marssivat oikeustalolle ja käräjät päättyivät: kirjan kannet pantiin kiinni joukkovoiman edessä.

Jämsä sisällissodan kynnyksellä koettiin varmasti sisällissodan kynnyksellä uhaksi porvaristolle, se oli hyvin punainen, noin 70 prosenttia väestöstä oli äänestänyt eduskuntavaaleissa sosialidemokraatteja. Työväestön tunteita kiihdyttivat elintarvikepula ja nälkä. Jämsäläiset porvarit saattoivat kokea ainakin kuvitteellisena uhkana myös Jämsänkosken tehtaan sadat tehdastyöläiset, jotka saattaisivat tarttua aseisiin.

On myös syytä muistaa, että sisällissodan alkaessa "Jämsän vallankumouskomitean" nimissä keskustan puhelinpylväisiin oli naulattu julistus, jonka mukaan aseet piti luovuttaa Jämsän työväentalolle 24 tunnin kuluessa ja niitä joilta aseita tämän jälkeen löytyy kohdeltaisiin kuin vihollista ase kädessä. Mutta tuohon julistukseen punaisten "vallankumouskomitean" toiminta Jämsässä sitten päättyikin. Jämsäsn suojeluskuntaaiset saivat apua Hämeenlinnan ja Vanajan suojeluskunnilta. Osa paikkakunnan punakaartilaisista siirtyi vähin äänin muilla paikkakunnilla toimiviin punakaarteihin tai rintamalle.

Muutamien kriitttisten päivien jälkeen Jämsä oli sisällissodan syttyessä vahvasti valkoinen. Valkoisten Jyväskylän esikunta antoi määräyksen Jämsän ja Jämsänkosken puhdistuksesta, jossa "pahimmat punakaartien johtomiehet piti vangita ja luovuttaa Jyväskylän piiriesikunnan huostaan".

Vangitsemisia suoritettiin 7.helmikuuta alken, vaikka esimerkiksi Jämsänkosken tehtaan isännöitsijä Jako Solin ei niitä omalta tontiltaan hyväksynyt. Kaikkiaan kahdeksan punaisten "tekijämiestä" kuten Jämsän työväenyhdistyksen sihteeri August Laine ja kunnan elintarvikelautakunnan johtaja Herman Saarela vietiin rekikyydillä Jyväskylään.

Itse surmaamiset alkoivat Jämsässä reilun viikon kuluttua.

Jämsä 1918 - sisällissodan surullisimmat lehdet

Jämsäläisten valkoisten suorittamissa teloituksissa Jämsässä ammuttiin noin 80 henkeä, valtaosin työväenliikkeen aktiiveja. Mikä teki Jämsän vuoden 1918 tapahtumista poikkeuksellisia koko Suomea ajatellen, kysyy käsikirjoittaja, ohjaaja, freelance-toimittaja Risto Hakola kuusiosaisen artikkelisarjansa aluksi. Julkaisen nykyisen kotipaikkakuntani Jämsän historian surullisimmat lehdet 1918 tapahtumista tiivistelmänä Hakolan laajoista Jämsän Seudussa ilmestyneistä artikkeleista.
                                         I
"Vanginvartija Saari (Jalmari, "Saaren Jallu") oli telefoonissa käskenyt todistajan kaivamaan useampia hautoja muistamatta montako, muistamatta keitä varten, minkä todistaja oli tehnytkin. Illalla oli vanginvartija Saari telefoonitse sitten käskenyt Mäkisen taloon ruumiita noutamaan, minkä todistaja oli tehnytkin. Ruumiit olivat olleet Saaren talon nurkan takana ja Jalmari Saari ja Aleksander Mäkinen yhdessä Saaren hevosella kuljettaneet ruumiit hautausmaahan, mihin ne oli Saaren kaivamiin hautoihin haudattu.


Jonkin päivän kuluttua oli Jalmari Saari ilmoittanut todistajalle, että koska ampuminen heidän talonsa nurkissa herätti kyläläisten huomiota, tapahtuisivat teloitukset tästä lähtien kirkon kellotapulissa. Jalmari Saaren, jonka seurassa oli ollut useita todistajalle tuntemattomia miehiä, käytös oli siksi uhkaava, ettei todistajan auttanut kuin taipua tuohon määräykseen.


Melkein joka yö tämän jälkeen vangittuja henkilöitä tuotu kellotapuliin, milloin 2, milloin 3, milloin 5, kerran kokonaista 12. Saari oli aamulla anatnut todistajalle määräyksen, montako hautaa oli kaivettava."


1918 Suomessa tapahtui sekä punaista että valkoista terroria. Poikkeukselliseksi Jämsän tapahtumat tekee kuitenkin se, että varsinaisia punaisten ja valkoisten välisiä taisteluita ei Keski-Suomessa käyty. Jämsän tapahtumat voidaan nykynäkökulmasta nähtdä puhtaasti teloituksiksi tai murhiksi. Jämsässä punaista terroria ei esiintynyt, ei osattu tai ehtinyt esiintyä. Jämsässä keskiössä on ainoastaan valkoinen terrori.


Sisällissodan historiankirjoituksen uranuurtaja Jaakko Paavolainen pitää Jämsän teloituksia  niiden häikäilemättömyyden johdosta "poikkeuksellisessa määrin oikeudenmukaisuutta loukkaavina".
Merkittävänä poikkeuksena Paavolainen pitää sitä, että teloituksia toteutettiin pitkän aikaa ja järjestelmällisesti helmi-toukokuun aikana. Näin kyse ei ollut mistään pikaistuksissa tehdystä teosta kuten joukkoteloitukset Länkipohjassa tai Varkaudessa taisteluiden jälkeen.


Merkittävin poikkeus on kuitenkin juuri se, että Jämsä ei koskaan ollut sotatoimialuetta. Seudulla ei ollut aseistettua punakaartia, punaisten terroria ei ollut eikä mitään muutakaan, mikä vkivallanteot olisi oikeuttanut.


Lisäksi on muistettava, että Jämsän uhreja ei tuomittu missään siviili- tai sotatuomioistuimessa, vaan Jämsässä teloitukset tapahtuivat salakähmäisesti öisin. Mikä tekee Jämsän tapahtumista poikkeukselliset koko Suomessa, sen kiteyttää Jukka Rislakki: "Täällä ei ollut missään vaiheessa sodankäyntiä, ei punakaartin terroria, eikä oikein mitään rauhoitettavaa."

torstai 15. helmikuuta 2018

Aktiivimallista ja taiteilijan asemasta

Taiteilijarintamalla on laajasti paheksuttu nyt voimaantullutta aktiivimallia. Se lyö korville koko taiteilijoiden ammattikuntaa. Mutta pahimmin kirjailijoita ja kuvataiteilijoita, jotka eivät pääsääntöisesti työllisty omalla työllään miten kuuluisia he sitten ovatkin.
Kuten te-keskus voi vaatia jonkun alttoviulistin pitäisi aktiivimallin mukaan työllistyä sinfoniaorkesteriin vaikka kaikki työpaikat on jo täytetty. Mutta palkattua ammattilaisuutta Suomessa todellakin on olemassa vain muutamassa orkesterissa, kaupunginteattereissa, ehkä tanssissa ja sen sellaista.
Kuvataide ja kirjallisuus, varsinkin runous, ovat yksilölajeja. Edustan molempia. Olen omasta mielestäni ollut ammattimainen taiteilija vuodesta 1992. Palkkaa tekemästäni työstä en ole koskaan saanut. Vaikka olen ollut mukana 91 taidenäyttelyssä ja julkaissut viisi runokirjaa.
Runoudella kukaan ei edesmenneen Tommy Tabermannin jälkeen ole ansainnut elantoaan ilman pitkäaikaisia apurahoja. Kuvataiteessa valokopiotaiteilijoiden Juhani Palmun ja Aku Ankka taiteilija Kaj Stenvallin takana on pitkä aukko ennen toimeentulemattomia taiteilijoita. Kirjallisuudessakin itsensä elättää vain Jari Tervo, Reijo Mäki ja muutama muu dekkarikirjailija kirjojensa myyntituloilla.
MITÄ SIIS ON TAITEILIJANA OLEMINEN?
Itse ryhdyin ammattimaiseksi taiteilijaksi siis 1992. Luovuin toimeentulohaaveista. Olen köyhyysloukussa elänyt 25 vuotta. Tehnyt taidetta, taidenäyttelyitä ja kirjoittanut kirjoja kaiken uhallakin.
Tämä kaikki, ollakseen edes taiteessa keskinkertainen tai hyvä vaatii kokopäivätoimista ajattelua tai työskentelyä. Työssäkäyvät taiteilijat ovat enimmäkseen harrastajamaalareita tai harrastajarunoilijoita. Vain sen kokopäiväisen ajattelun ja keskittymisen ehdoilla taiteilijuutta voi olla olemassa.
Itse olen toiminut näin. Olen ollut 10,5 vuotta karenssissa ja loput 14 vuotta työttömänä. Puolen vuoden työllistymisjakso Kemin historiallisessa museossa tosin mahtuu tähän saumaan. Ajoittain te-keskuksessa on ymmärretty taiteellista työtäni, mutta enimmäkseen ei.
Siitä huolimatta, ainakin nuorempana jaksoin pyristellä vastaan.
AKTIIVIMALLILLA PÄÄHÄN!
Nyt minua ja koko Suomen taiteilijakuntaa on lyöty aktiivimallilla päähän. Seuraukset ovat järkyttävät. Mieleen tulee Gestapo, miten nyt ammattitaiteilijoita ryhdytään urakalla työllistämään oikeisiin töihin. Eilen tai tänään Jyväskylässä oli jokin taiteilijoiden mielenosoitus tätä vastaan. Itse olin työttömyysterveyskuulustelussa Jämsän terveyskeskuksessa.
Aktiivimallihan vaatii kaikkia työllistämään itsensä muutamaksi tunniksi määrättynä aikana. Taiteellinen työ on kuitenkin toisenlaista. Uusinta runokirjaani olen kirjoittanut 35 vuotta. Siitä tulee toivottavasti tähänastinen pääteokseni. Lähetin uusimman version kustantajalle sunnuntaina. Valmis se ei ole vielä.
Mutta elämäni ei lopu tähän kirjaan. Edessä on kaksi sovittua projektia. Toinen on monitaiteellinen teos, joka saa ensi-iltansa Turussa 2021, toinen paikallisempi toteutuu ensi kesänä. Mahdolliset palkat työstä saa vasta teoksen toteutumisen jälkeen. Miten tämän voi sopeuttaa aktiivimalliin, jonka mukaan ihmisen pitää olla työtehokas kolmena päivänä kahdeksan viikon välein?
MINÄ OLEN VALVEILLA JA TÖISSÄ HERÄÄMISESTÄ NUKAHTAMISEEN
Ja kysyn lopuksi. Miten rahassa voi laskea immateriaalisia arvoja tai palkatonta esimerkiksi vanhusten hoitoon liittyvää työtä.