torstai 18. tammikuuta 2018

Haikusta ja vähän tankastakin

I Haikusta ja vähän tankastakin

Japanilaisessa runoudessa ovat käsitteet haiku ja tanka kantaneet jo yli tuhannen vuoden ajan. Ne ovat klassista runoutta jota on kirjoitettu tiettyjen periaatteiden mukaan. Länsimaisen käännösperiaatteen mukaan haiku käsittää kolmerivisen runon jonka tavumitat ovat 5-7-5 tavua ja tankan 5-7-5-7-7 tavua. Alunperin japanissa haikut on kirjoitettu pystysuoraan yhdelle riville ja yksi japaninkielinen kirjoitusmerkki on katsottu suunnilleen yhtä länsimaista tavua vastaavaksi.

Haikussa on kuitenkin varsinkin länsimaistettuna epäluontevaa noudattaa täsmällistä tavukaavaa. Sen sijaan haikussa ja tankassa on joukko muita periaatteita, jotka paremmin luonnehtivat sitä mikä on haiku tai tanka. Keskityn tässä haikuun. Se on yleensä tiivistetty luontokuva, länsimaissa kolmelle riville tiivistetty. Ja usein noudatetaan tuota tavutusperiaatetta, ei aina. Se sisältää siis luontokuvan. Tämä kuva ei kaipaa selittelijöitä, selittämistä, ei kokijaa tai näkijää, eikä ilmaistua tunnetta hetkestä jota runo kuvaa. Olennaista on että se yleensä sisältää lyhyydestään huolimatta käännekohdan joka voi olla ensimmäisen tai toisen rivin lopussa, mutta koska haiku on epäortodoksinen pohjimmiltaan, joskus koko käännekohta jää puuttumaan. Esimerkiksi otan kuitenkin Veikko Polameren haikun:

poltan piippua
pitkä kesäyö tietää
monta haikua

Runo aloitetaan pienellä kirjaimella (toisin kuin itse monesti teen) eikä välimerkkejä merkitä näkyviin. Tyypillistä on että haikussa usein ilmaistaan näiden vaatimusten lisäksi vihjeenomaisesti vuodenaika, josta haiku kertoo, kirjoittamatta sitä näkyviin (Toisin kuin vaikka polameren runossa). Koska kaikkia näitäkin periaatteita on vaikea sovittaa kolmeen lyhyeen riviin on varsinkin modernissa länsimaisissa haikurunoissa monesti tingitty jostakin. Ortodoksisia haikurunoilijoitakin toki on.

Itse olen kirjoittanut muistiinpanoihini silloin tällöin haikuja ja tankoja, joilla ei ole sen syvempää merkitystä edes itselleni, kirjoitan niitä aika ajoin eräänlaisena verryttelynä, vailla mitään haikukokoelman julkaisemisen aikomusta tai ilman mitään syventynyttä harrastusta asiaan. Niissä olennaista on kielen tarkkuus ja niukkuus ja kun väännän runonpätkiä haikun mittaan, joudun etsimään ja sovittelemaan sanoja ja kaivamaan niille vaihtoehtoja, toisia sanoja ilmaista sama asia, niin että ne olisivat haiku.

Se on yksinkertaisesti hauskaa leikkiä kielen ja sen tiivistämisen äärellä niin, että lopputuloksena olisi haiku, ja itselle kirjoittamisen oppimiseksi ja täsmällistämiseksi se on todella hyvä harjoitusmuoto. Tiedän että vakavastikin haikuja kirjoittavia runoilijoita löytyy suomestakin, mainittakoon vaikka fb-kaverini runoilija Juhani Tikkanen joka on kotimaisen haikuilun nykymestari.

II Matsuo Basho ja Vaelluskirja

http://nevaranta.blogspot.fi/2012/01/kirjoja-hyllystani-basho-kapea-tie.html

Itse olen haikujen lisäksi kirjoittanut silloin tällöin blogiini Vaelluskirjaa, jonka juuret löytyvät Matsuo Bashõn (1644-1694) proosasta ja runoudesta, jotka nekin edelleen pohjautuvat japanilaiseen kirjalliseen vanhempaan perinteeseen. Bashõ kuitenkin uudisti merkittävästi tätä perinnettä teki tuhansien virstojen vaelluksia kirjoissa Kapea tie pohjoiseen ja Alati matkalla, sekä paikallaan pysyvämpää runoutta kokoelmassa Harhojen maja. Bashõ kirjoitti vaelluksen varrelta proosaa ja lyhyitä runokuvia. Proosassaan hän selitti paikkoja ja tilanteita joissa tekstin sisältä putkahtavat runokuvat ovat ilmestyneet kulkijan mieleen. Samaan tapaan olen siis muutaman vuoden itse kirjoittanut Vaelluskirjaani.

Kun nyt sain Heli Walldenilta runohaasteen, jouduin toteamaan että olen jo yhteen runohaasteeseen vastannut, mutta mielelläni vastaan tähänkin, päätin yhdistää Vaelluskirjan ja haikun metodit. Kirjoitan muutaman päivän ajan haikuja, jotka eivät välttämättä ole erinomaisia, mutta taustoitan niitä lyhyesti paikoista ja tilanteista joissa ne ovat syntyneet. Sillä tästä projektista on minulle itselleni hyötyäkin. Runoja tässä tapauksessa haikuja kirjoittaessani minuun tulee helpommin runon mieli ja sen kautta saatan löytää muutakin.

Tällaista siitä tuli eilen ja tänään:

III Haikuilua

Eilen istuin Kaukolanrannassa. Minä olen löytänyt sieltä arkunmuotoisen vaakatasoon asetetun kivipaaden, jolle usein kauppamatkalla rannassa käydessäni istun. Nyt joku paikallinen oli viskannut tyhjän kaljapullon rikki kivipaateen ja jouduin puhdistamaan paatta lasinsiruista kauan ennen kuin pääsin vaellusreppuni päälle paadelle istumaan. Katselin siinä jokea, josta jäät ovat jo lähteneet, vain rannoilla on riitettä vähän. Joki virtaa tähän aikaan vuodesta vuolaana ja kuljettaa viimeisiä jäänpaloja merta kohti. Tapaan istua näin ja katsella kauan, sillä kun odottaa tarpeeksi pitkään, jotain tapahtuu. Sepelkyyhky huhuili vastarannalla, naakkaparvia suunnisti joen yli edestakaisin päivystyslennoillaan. Sinitiaiset touhusivat jo avioparnia tehden pesäsuunnitelmaa. Läheisen omakotitalon savupiipun päässä päivysti naakka joka silloin tällöin kajautti ilmaan jonkin merkkihuudon. Kirjoitin:

naakka kajahtaa
savupiipun nokassa
vartioi pesää

(20.3.2015)

Eilen paistoi aurinko kirkkaana silmiin ja tuntui keväältä. No kyllä tänäänkin aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta mutta sää oli kylmentynyt ja kevään tuntu oli kateissa kun pyöräilin vastatuuleen kauppaan. Jäämereltä puhalsi vastaan kylmä tuuli, kun sinnittelin pyörällä yli peltoaukean kohti kylää. Kirjoitin mieleeni muistiin:

korvat kohmeessa
pyöräilen vastatuuleen
pohjoinen puhuu

(21.3.2015)

Kaksi joutsenta lensi kylän yli ja ohitseni. Ne olivat luultavasti joutsenia jotka olivat muutaman päivän oleilleet jokirannassa, olivatko ne päättäneet lähteä takatalven tuloa karkuun takaisin etelämmäksi? Tosin mitään takatalvea varsinaisesti ei vielä ollut, muutama hiutale räntää tippui välillä taivaalta. Pelloilla olevat vesilammikot olivat jäätyneet uudelleen eivätkä sulaneet koko päivänä. Hytisin kylmästä kun pääsin kaupan suojaan. Kirjoitin muistiin:

kaksi joutsenta
muuttamassa takaisin
etelää kohti

(21.3.2015)

Kirkonkylällä kaupan läheisyydessäni ylitseni lensi mustavaris. Ne ovat saapuneet tänne Ylistaroon jo pari viikkoa sitten. Tämä paikkakunta on yksi harvoja paikkoja Suomessa jossa keväisin pesii yhdyskunnallinen mustavariksia. Muutamaa päivää aiemmin laskin yli 30 mustavarista jotka pareittain lensivät pari toisensa jälkeen ohitseni kun olin pusikon suojassa intiaanikyykyssä ajattelemassa ajatuksiani. Nyt muotoilin kokemuksen haikuksi

mustavarikset
muuttaneet jo takaisin
pesäpaikoilleen

(21.3.2015)

Kiitän runohaasteesta Heliä. Itse en tällä kerralla haasta ketään, koska viimeksi haastoin viisi runoilijaa jotka ilmeisesti eivät edes lue facebookista muuta kuin sitä mitä ovat itse sinne kirjoittaneet. Kiitos kuitenkin parille henkilölle jotka edelliseen haasteeseen vastasivat.




Ihmisiä, jotka saatat tuntea
Näytä kaikki
Ihmisiä, jotka saatat tuntea